Helsingin RKP nimesi tänään Silja Borgarsdóttir Sandelinin eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2019 vaaleissa.
– Tiedämme, että elinkeinon, ympäristön sekä talouden suhteen mennään päin mäntyä, jos jatkamme kestämättömiä ja ilmastovahingollisia elämäntapojamme. Tarvitsemme muutoksen, joka pakottaa ajattelemaan toisin. Hiilivoiman sijaan uudistuvaa energiaa ja liikenteeseen puhtaampia polttoaineita ja tekniikkaa. Lisäksi rakennusten lämpöhukkaa on pienennettävä, Borgarsdóttir Sandelin sanoo.- Ilmastopolitiikan lisäksi Suomen perhepolitiikka on vanhentunut. Sitä pitäisi uudistaa edistämällä maksuttomuutta varhaiskasvatuksessa, jotta lapset saavat parhaimman mahdollisen aloituksen elämään. Vanhempien on saatava enemmän joustavuutta osallistua sekä perhe- että työelämään. – Työllisyys on liian alhaista ja työvoimapolitiikka jäykkää. Meidän on tuettava taloutta ja hyvinvointia luopumalla ulkomaalaisen työvoiman tarveharkinnasta, korottamalla opiskelijoiden tulorajoja, kannustamalla jakamistalouteen ja panostamalla parempaan työhyvinvointiin. Borgarsdóttir Sandelin on RKP:n varapuheenjohtaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu, aito nordisti ja aikaisempi SM-tason käsipalloilija. Hän työskentelee poliittisena asiantuntijana. Lisätietoja:Silja Borgarsdóttir Sandelin, 050 366 8291, silja@sfp.fiJohanna Sandberg, kampanjapäälikkö, 050 306 9008, sandjohanna@gmail.com