Samuel Broman on tänään 10. helmikuuta ilmoittanut luopuvansa RKP Pohjanmaan puheenjohtajuudesta seuraavassa piirikokouksessa. Päätös tulee aktiivisen toimikauden jälkeen, jossa hän on yhdessä piirin kanssa pyrkinyt vahvistamaan näkyvyyttä ja läsnäoloa jäsenten, paikallisosastojen kesken sekä kunnissa.
– Tämä on ollut uskomattoman inspiroivaa aikaa kansanliikkeessä, joka todellakin tekee työtä osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden puolesta. Olen kiitollinen kaikista mahdollisuuksista tavata ihmisiä, keskustella politiikasta ja ajaa jäsenillemme tärkeitä asioita, Broman sanoo.
Bromanin johdolla piiri on tehnyt työtä lisätääkseen osallisuutta ja paikallista tukea. Tämä on vahvistanut organisaatiota. Uudet ja nykyiset jäsenet on saatu mukaan toimintaan ja valtuutetut ovat saaneet enemmän tukea työssään RKP:n politiikan edistämiseksi kunnissa.
– Olemme vahvistaneet puolueen läsnäoloa alueella lisäämällä näkyvyyttä, tapaamisia äänestäjien kanssa ja käymällä selkeämpää vuoropuhelua paikallisten päättäjien kanssa. Tämä on perusta, jonka varaan toivon piirin jatkavan työtään, Broman sanoo.
Hän aikoo nyt tehdä ahkerasti töitä vaalikampanjassa osoittaakseen, että RKP on todellinen vaihtoehto Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.
– Meidän pitää tehdä äänestäjille selväksi, että RKP on puolue, joka parhaiten edistää alueemme kehitystä. Kyse on elinvoimaisen talouden turvaamisesta, hyvinvointialueen vahvistamisesta, parempien edellytysten luomisesta yritysten investoinneille ja yksittäisten asukkaiden tilanteen parantamisesta. Odotan innolla kampanjaa, jossa nostamme esiin ne asiat, jotka ovat todella tärkeitä täällä asuville ihmisille, Broman toteaa lopuksi.
Pohjanmaan RKP valitsee seuraavassa piirikokouksessaan 4. toukokuuta uuden puheenjohtajan. Piirikokousta varten on nimetty vaalilautakunta, jonka tehtävänä on kartoittaa kiinnostusta uuden piirihallituksen valintaa varten.