Wickström: Lisäpanostuksia sote-sektorille tarvitaan

RKP kokoontuu puoluekokoukseen Vaasaan tänä viikonloppuna. RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström nosti esiin omassa puheenvuorossaan sote- ja pelastusalan resurssit. Wickström näkee, että sote- ja pelastusala tarvitsevat lisää resursseja.

-Maailman turvallisuustilanne on muuttunut. Jotta sote- ja pelastusala pystyy vastaamaan tulevaisuuden kriiseihin, tulee meidän resursoida sitä nyt enemmän. Mielestäni tulevana syksynä sote- ja pelastusalalle on lisättävä resursseja, sanoo Wickström.

Wickström sanoo, että jatkossa pitää myös olla tarkempi palveluverkkoratkaisuissa. Wickström näkee liian keskitetyn palveluverkon riskinä sote-alalla.

-Venäjä on hyökännyt hoitolaitoksiin kuten sairaaloihin häikäilemättömällä tavalla Ukrainassa vastoin kansainvälistä oikeutta. Siksi meidänkin pitää Suomessa keskustella, miten me jatkossa sote-alan palveluverkkoa kehitämme huomioiden nykyinen turvallisuuspoliittinen tilanne, sanoo Wickström.

Henriksson: EU:sta ei saa tulla Unkarin panttivanki

– Meidän on tartuttava härkää sarvista ja uskallettava uudistaa EU:ta juuri niiltä osin kuin uudistuksia eniten tarvitaan. Enemmistöpäätöksiä on voitava tehdä erityisesti suurissa kysymyksissä, jotka koskevat EU:n ulkopolitiikkaa ja kaikkien meidän turvallisuutta tulevaisuudessa, sanoo europarlamentaarikko ja Renew Europe -ryhmän varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).

Lue edellinen artikkeli

Eva Biaudet: Kansainvälinen oikeus ja ihmisoikeudet ovat myös Suomen turvallisuuskysymys

Kansanedustaja Eva Biaudet korosti puoluekokouksessa Vaasassa kansainvälisen oikeuden ja humanitaaristen periaatteiden merkitystä, erityisesti nykyisessä maailmantilanteessa, jossa sota ja epävarmuus lisääntyvät.

Lue seuraava artikkeli