Ruotsiksi täällä Tämän päivän Helsingin Sanomissa (Visio 28.9.2025) julkaistiin artikkeli ”Miehet, jotka vihaavat liberaaleja” Se kuvaa, miten uusoikeistolainen liike haastaa liberaalin demokratian perustaa: sen yhteinen vihollinen on liberalismi, eli järjestelmä,… Lue lisää »
Ruotsiksi täällä
Tämän päivän Helsingin Sanomissa (Visio 28.9.2025) julkaistiin artikkeli ”Miehet, jotka vihaavat liberaaleja” Se kuvaa, miten uusoikeistolainen liike haastaa liberaalin demokratian perustaa: sen yhteinen vihollinen on liberalismi, eli järjestelmä, joka korostaa yksilönvapauksia, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota. Samalla liike pyrkii rakentamaan todellisuutta, jossa tutkimuksen, median ja oikeuslaitoksen riippumattomuutta kavennetaan.
On helppo nähdä, että jos tutkijoilla ei ole mahdollisuutta käsitellä kansaa jakavia aiheita, kuten Lähi-idän tilannetta tai vähemmistökysymyksiä, ilman pelkoa maalittamisesta tai päättäjien vihjailuja rahoituksen epäämisestä, olemme tutkimuksen laadun ja kattavuuden kannalta vaarallisella kaltevalla pinnalla. Yhtä epäviisas on ajatus siitä, että poliitikot ryhtyisivät hyväksymään tai hylkäämään yksittäisiä tutkimushankkeita.
Tämä ei tarkoita, etteikö tutkimuksesta voisi ja pitäisi keskustella. Päinvastoin: jokainen tutkija toivoo, että hänen työnsä herättää kiinnostusta ja nousee julkiseen keskusteluun. Mutta päätösten pitää nojata vertaisarviointiin ja asiantuntijoiden harkintaan, ei poliittiseen paineeseen.
Suomessa tutkimuksen ekosysteemi on vahva. Sen ytimessä on korkeakoulujen autonomia: valtio tarjoaa rahoituksen, mutta sen jakavat eteenpäin Suomen Akatemia ja muut toimijat omien mekanismiensa puitteissa. Meillä on myös hyviä malleja, joissa julkinen rahoitus houkuttelee rinnalle yksityisiä investointeja. Tutkimuksen suuntaa ohjaavat usein suuret linjaukset, kuten ilmastopolitiikka tai terveyden edistäminen, mutta yksittäiset hankkeet rahoitetaan asiantuntijoiden arvioon perustuen. Tämä tarkoittaa, että rahoitusta saa toisinaan tutkimus, joka herättää keskustelua, ja toisinaan tutkimus, jota moni ei edes ymmärrä. Historia osoittaa, että juuri kyseenalaistaminen ja polemiikki ovat usein synnyttäneet uutta.
Jos tutkimus rajoittuisi vain helppoihin ja ristiriidattomiin aiheisiin, moni tärkeä kysymys jäisi tutkimatta.
Lähi-idän konfliktit, ilmastonmuutos tai vähemmistöjen oikeudet eivät ole yksiselitteisiä tai helppoja aiheita, mutta juuri siksi niiden tutkiminen on välttämätöntä, jotta voimme ymmärtää ja ratkaista aikamme suuria haasteita.
Luonnontieteiden perustutkimuksen merkitys on monille itsestään selvä. Mutta tarvitsemme myös humanistista tutkimusta. Sen varaan on rakennettu innovaatioita, jotka ovat muokanneet yhteiskuntaa yhtä syvästi kuin luonnontieteet: kielitieteen pohjalta syntyivät tekoäly ja käännösohjelmat, antropologian löydöksistä kehittyi design thinking, historian tutkimus loi museoinstituution ja kulttuuriperinnön suojelun, ja estetiikan sekä taiteentutkimuksen kautta kasvoivat luovat alat ja elämystalous. Ilman humanistista tutkimusta monilta teknologisilta ja taloudellisilta läpimurroilta puuttuisi perusta.
Siksi tarvitsemme laajaa perustutkimusta kaikilla aloilla. Osa tutkimuksista johtaa uusiin oivalluksiin, osa ei. Mutta juuri tästä syntyy siemeniä soveltavaan tutkimukseen, joka luo innovaatioita, talouskasvua ja hyvinvointia – usein odottamattomia polkuja pitkin.
Ajatus siitä, että tutkimusaiheita valittaisiin poliittisin perustein poliitikkojen oman ymmärryksen pohjalta, rikkoo akateemista autonomiaa ja olisi myös yhteiskunnallisen hylödyn ja talouden näkökulmasta hölmöä. Yhtä vähän, kuin on politiikan tehtävä sekaantua markkinoihin, yhtä vähän on sen tehtävä määritellä mikä on oikeaa tai väärää, merkityksellistä tai ei-merkityksellistä tutkimusta.
Suurempi kehys: liberaali demokratia
Uusoikeiston nousu muistuttaa meitä siitä, että liberaali demokratia ei ole itsestäänselvyys. Liberaalit liikkeet kestävät konservatiivisia ja populistisia liikkeitä paremmin moninaisuutta, monialaisuutta ja tieteen edustamia erilaisia näkökulmia. Siksi tieteen suojeleminen on liberaalien liikkeiden – myös minun puolueeni, RKP:n – erityinen tehtävä. Mutta se ei yksin riitä.
Meidän liberaalien on myös ymmärrettävä, miksi konservatiivien ja populistien viestit puhuttelevat monia. Taustalla on todellisia pelkoja: yhteisöjen hajoaminen, epävarmuus työpaikoista ja huoli perheiden merkityksen katoamisesta.
Liberaalin liikkeen haaste on tunnistaa nämä pelot ja tarjota niihin aitoja ratkaisuja – ei väheksyen ihmisten hätää, vaan ihmisiä kuunnellen.
Vapaan tieteen puolustaminen on tässäkin keskeistä. Vain avoin tutkimus voi tuottaa tietoa, joka auttaa meitä ymmärtämään pelkojen juuria ja rakentamaan ratkaisuja, jotka lisäävät turvallisuutta, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä – ilman, että kavennamme vapautta.
Lopuksi
Demokratia ei elä ilman vapaita instituutioita – tutkimusta, mediaa ja oikeuslaitosta. Niiden vahvuus on juuri se, että ne voivat haastaa, kyseenalaistaa ja näyttää meille todellisuutta se eri kanteilta. Vapaan tieteen suojeleminen ei siis ole vain akateeminen kysymys. Sen toteutuminen on yksi liberaalin demokratian – ja kilpailukykyisen uudistuskykyisen talouden – vahvimmista turvaverkoista.
