Tänään 5.7. 2024 aloitan uuden työni opetusministerinä. Matka ensimmäisestä koulupäivästä tähän päivään on ollut pitkä ja samalla niin lyhyt. Tuo päivä on piirtynyt mieleeni tarkasti: Muistan, miltä äitini tuona erityisenä… Lue lisää »
Tänään 5.7. 2024 aloitan uuden työni opetusministerinä. Matka ensimmäisestä koulupäivästä tähän päivään on ollut pitkä ja samalla niin lyhyt. Tuo päivä on piirtynyt mieleeni tarkasti: Muistan, miltä äitini tuona erityisenä aamuna minulle aamiaiseksi tarjoama appelsiinimehu maistui. Muistan, miltä Intersportista ostamassani vihreässä olkalaukussa ollut penaali tuoksui. Muistan, miltä tuntui katsella uusia koulukavereitani pitkälippaisen lippiksen lipan alta. Muistan, mitä tuntui vastata Asta-opettajani esittämään kysymykseen ja sen, miltä tuntui lukea ensimmäisen oman koulukirjani ensimmäisiä lauseita.
Tänä päivänä ajattelen lämmöllä kaikkia koulu-urani varrelle mahtuneita opettajiani. Ja kun ajattelen heitä, en ajattele tehokkaasti läpi vietyjä opetussuunnitelmia. Sen sijaan ajattelen kaikkea sitä, mitä he ihmisinä edustivat. Sitä, mitä he antoivat meille itsestään. Sitä, millaisia persoonia he olivat. Sitä, miten he jaksoivat meitä villejä lapsia ja täysin mahdottomia teinejä.
Meistä melkein kaikilla on omakohtaisia kokemuksia koulusta. Tästä pitää huolen perusopetuslain säätämä oppivelvollisuus. Toivon, että omakohtaisuus näkyy kiinnostuksena opetusministerin ja opetusministeriön työtä kohtaan.
Kokemusten muovaama missio
Jokaisella opetusministerillä on selässään omien elämänkokemustensa täyttämä reppu. Nämä kokemukset vaikuttavat siihen, mitä asioita hän omalla ministerikaudellaan painottaa. Itse olen saanut peruskoulun ja lukion jälkeen nauttia Teknillisessä korkeakoulussa korkealaatuisesta opetuksesta arkkitehtuurin laitoksella. Arkkitehdin koulutuksesta erityislaatuisen tekee se, että se on hyvin vahva sekoitus teoriaa ja käytäntöä. Viimeistään arkkitehtiosastolla opiskellessani ymmärsin, miten arvokasta on oppia rinta rinnan abstraktia ajattelua ja käsillä tekemistä.
Suomalaisessa peruskoulussa on aina opetettu lukuaineiden lisäksi myös käsillä tekemisen taitoja, mikä on maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna aika ainutlaatuista. Uskon, että tästä yhdistelmästä on syytä pitää tiukasti kiinni, sillä uskon, että opetuksen monipuolisuus ja monialaisuus ovat omiaan ruokkimaan luovuutta.
Haluankin opetusministerinä puhua luovuudesta yhteiskunnan hyvinvoinnin polttoaineena.
Mistä puhun, kun puhun luovuudesta?
Luovuus näyttäytyy erilaisilla ihmisillä erilaisina asioina: siinä, missä yksi osaa ratkaista luovasti matemaattisia yhtälöitä, toinen muotoilee kampauksia, jotka saavat ihmiset haukkomaan henkeään.
En usko erillisiin ”luoviin aloihin”. Minulle kaikki alat ovat luovia.
Luovuudessa kysymys on kyvystä ratkaista asioita valmiista malleista ja kaavoista vapaana. Luova ihminen kysyy itseltään, mitä voisin tehdä toisin. Hän yhdistelee asioita ennakkoluulottomasti toisiinsa, eikä pelkää epäonnistumista.
Opetusministerinä tehtäväni on kysyä: Miten varmistamme, että lapsistamme ja nuoristamme kasvaa itsetunnoltaan terveitä kokeilijoita? Miten rohkaisemme heitä hyödyntämään aktiivisesti omia vahvuuksiaan ja kokemaan onnistumisia, jotka ruokkivat kokeilunhalua? Miten kasvatamme heistä sosiaalisesti kyvykkäitä niin, että he saavat muut ratkaisemaan vaikeitakin yhtälöitä kanssaan? Miten kannustamme heitä säilyttämään leikkimielisyytensä niin, ettei kyynistyminen pääse kiilaamaan luovan mielen ja kokeilunhalun väliin? Miten vahvistamme eri sukupolvien välistä suhdetta niin, että innovoinnille tärkeä hiljainen tieto virtaa esteettömästi niiden välillä?
Miksi luovuuden ruokkiminen on yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta niin olennaista?
Luovuus on yhteiskunnallisesti kriittinen menestystekijä siksi, että – Herakleitosta lainakakseni – muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton: taukoamaton muuttuminen. Tarvitsemme jokaisessa ajan hetkessä uusia oivalluksia ja uusia ratkaisuja uusiin ongelmiin. Historiaa ja juuriamme luonnollisesti unohtamatta.
Luovuus on positiivinen voima. Se linkittyy kokemukseen, jonka saamme lapsuudessa leikkiessämme. Leikki on vapaata ja rajoittamatonta. Se ammentaa mielikuvituksesta, jota ei rajoita mikään tai kukaan. Meissä asuu ”Homo sapiensin” rinnalla ”Homo ludens” eli leikkivä ihminen. Koulun tehtävä on nähdä nämä ihmisen molemmat puolet.
Yhteiskunnallisen päätöksenteon ei pidä muuttua normatiiviseksi tavalla, joka rajoittaa luovuutta. Tämä koskee niin oppilaiden oppimista, opettajien työtä, opetussuunnitelmaa kuin sen toimeenpanoakin.
Minulla on omakohtaiset kokemukseni niin omalta koulutaipaleeltani kuin viiden lapseni koulutaipaleelta. Minulla ei kuitenkaan ole kokemusta peruskoulun tai toisen asteen oppilaitoksen opettajana, eikä näin ollen valmiita vastauksia siihen, miten oppilaiden ja opettajien luovuutta parhaiten vaalitaan kouluarjessa. Siksi tulen tapaamaan uudessa työssäni säännöllisesti opettajia. Oma ja ministeriöni tehtävä on arvioida, miten pystymme parhaiten tukemaan opetushenkilökuntaa heidän työssään niin, että missio toteutuu.
