Adlercreutz: Oikeus äidinkieleen merkitsee turvallisuutta, ihmisarvoa ja kunnioitusta

Ruotsalaisuuden päivänä 6. marraskuuta huomioimme ja juhlistamme ruotsin kieltä ja kaksikielistä Suomea. Ruotsin kieli on itsestään selvä osa Suomea, sen historiaa ja yhteistä tulevaisuuttamme. Elävä kaksikielinen Suomi edellyttää sekä toimivia palveluja että mahdollisuuksia opiskella ja työskennellä ruotsiksi. Se edellyttää myös sitä, että ihmiset voivat käyttää omaa kieltään arjessa turvallisin mielin.

Magman tuoreesta ruotsinkielisestä nuorisobarometrista käy ilmi, että 44 prosenttia niistä nuorista, jotka kokevat kuuluvansa ruotsin kielen vuoksi vähemmistöön, on usein tai joskus joutunut huonon kohtelun kohteeksi kielensä takia.

– Kenenkään nuoren ei pitäisi joutua miettimään, voiko bussissa, kadulla tai ystäviensä kanssa puhua äidinkieltään turvallisin mielin. Se, että niin moni kokee joutuneensa huonon kohtelun kohteeksi ruotsin kielen vuoksi, on selvä merkki siitä, että meillä on vielä työtä tehtävänä, sanoo RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz.

Adlercreutz korostaa, että ruotsinkielisten palvelujen saatavuudella on suuri merkitys läpi elämän, aina varhaiskasvatuksesta vanhustenhoitoon. Erityisesti tilanteissa, joissa huoli, sairaus tai kriisi vaikeuttaa oman tilanteen tai tuntemuksien ilmaisemista, on tärkeää, että palvelut toimivat omalla kielellä.

– Äidinkieli on erityisen tärkeä silloin, kun olemme kaikkein haavoittuvimmillamme. Kun lapsi tarvitsee lohdutusta tai kun itse tarvitsemme hoitoa, meidän on voitava ymmärtää ja tulla ymmärretyiksi. Siksi ruotsinkielisissä palveluissa on kyse paljon muustakin kuin kielestä. Kyse on turvallisuudesta, ihmisarvosta ja luottamuksesta siihen, että yhteiskunta on tukenamme silloin, kun sitä tarvitsemme, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutzin mukaan sekä koululla että aikuisilla on vastuu vahvistaa nuorten turvallisuuden tunnetta, tietämystä ja keskinäistä luottamusta.

– Meidän on annettava tilaa kysymyksille ja keskustelulle, luotava lisää kohtaamisia eri taustoista tulevien nuorten välille ja puututtava selkeästi tilanteisiin, joissa jotakuta kohdellaan huonosti. Meillä aikuisilla on erityinen vastuu siitä, miten puhumme muista ihmisistä. Sanamme vaikuttavat siihen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin, jossa nuoret kasvavat, Adlercreutz sanoo.

– Ruotsalaisuuden päivänä juhlimme Suomea, jossa on tilaa useille kielille ja identiteeteille. Meidän on yhdessä rakennettava yhteiskuntaa, jossa jokainen voi tuntea olevansa kotonaan. Sellaisesta Suomesta voimme olla ylpeitä, ja sitä meidän tulee yhdessä kehittää, Adlercreutz sanoo.

Kansanedustajat Ingo ja Kallio vaativat selvitystä liito-oravatulkinnasta – metsänomistajien omaisuudensuoja turvattava

Ympäristövaliokunnan jäsenet Christoffer Ingo (rkp) ja Vesa Kallio (kesk.) ovat jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen Lupa- ja valvontaviraston (LVV) uudesta liito-oravia koskevasta ohjeistuksesta. Kansanedustajat ovat huolissaan muuttuneen tulkinnan vaikutuksista metsänomistajien omaisuudensuojaan ja metsätalouden harjoittamiseen.

Lue edellinen artikkeli