On osoittautunut tarpeelliseksi lisätä tiedottamista Varsinais-Suomen liiton ja sen toiminnasta alueen jäsenkuntien asukkaille, ja panostaa resursseja liiton viestintään myös oman alueen ulkopuolella.
Alueemme koostuu viidestä talousalueesta, 27 kunnasta ja noin 480 000 asukkaasta. Liitto vastaa maakuntakaavoituksesta, aluesuunnittelusta ja merialuesuunnittelusta, sekä alueen yleisestä kehittämisestä ja edunvalvonnasta.
Liitto tekee hyvää ja aktiivista työtä maankäytön suunnitteluun, ympäristön ja liikenteen aloilla, osoittaa suuria rahasummia erilaisiin hankkeisiin ja ajaa aktiivisesti alueen etuja.
Liitolle on annettu myös tehtäviä, joita toteutetaan erillisrahoituksella Valonian, Lounaistiedon, Turun kaupungin ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimiston, sekä monien hankkeiden kautta. Lisäksi liitto on Central Baltic Interreg-ohjelman hallintoviranomainen ja sen sihteeristön päätoimipaikka.
Kuinka moni alueella tietää edellä mainitusta? Kuinka moni alueen ulkopuolella tietää? Vielä harvempi, uskallamme väittää.
Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä Varsinais-Suomen maakuntavaltuustossa esittää, että valtuusto osoittaa tulevassa budjetissa resursseja liiton tiedotuksen lisäämiseen ja tiedotustoimintaan yllä olevassa esityksessä kuvatulla tavalla.
RKP:n valtuustoryhmä
Ulla Achrén
Gilla Granberg
Roger Hakalax
Staffan Åberg
Nicke Wulff