Helsingissä täytyy satsata pienempiin

Helsinkiläispoliitikot Silja Borgarsdóttir Sandelin ja Martina Harms-Aalto ovat huolestuneita pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen hälyttävästä tilanteesta.

Tarvitsemme pikimmiten sekä suuria että pieniä panostuksia pitkällä sekä lyhyellä aikajänteellä, jotta lapsilla olisi turvalliset oltavat varhaiskasvatuksessa.

– Pääkaupunkiseudulla on akuutti henkilöstövaje varhaiskasvatuksessa. Mikäli henkilökuntaa ei löydy riskinä on, että laatu laskee. Tämän haasteen ratkaisu vaatii meiltä taloudellisia panostuksia. On epäloogista, että varhaiskasvatuksen palkat ovat pääkaupunkiseudun kaupungeissa alhaisempia kuin monessa muussa uusmaalaisessa kunnassa, sanoo Silja Borgarsdóttir Sandelin, kaupunginvaltuutettu ja RKP:n varapuheenjohtaja.

– Jossain määrin vaikuttaa siltä, että alalla on houkuttelevampaa työskennellä yksityisellä puolella julkisen puolen sijaan. On tärkeää, että selvitetään syyt ja tehdään kaupungeista houkuttelevampia työnantajia, sanoo Martina Harms-Aalto, Ruotsinkielisen jaoston puheenjohtaja ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen.

– Monella pääkaupunkiseudun kaupungilla on edistyksellisiä tavoitteita liittyen varhaiskasvatukseen. Tavoitteet voivat parhaassa tilanteessa näyttää tietä koko Suomelle. Ilman lisäpanostuksia kunnianhimoisia tavoitteita ei kuitenkaan voida saavuttaa, Borgarsdóttir Sandelin sanoo.

– Henkilöstövaje on nyt niin vakava, että tämä pahimmassa tilanteessa voi johtaa varhaiskasvatuksen rajoituksiin, sanoo Harms-Aalto

Rehn-Kivi: Gör tillgängligheten till hjärtstartare lättare

Med hjälp av en defibrillator kan man snabbt rädda mänskor som drabbats av hjärtstillestånd. Idag har vi ändå problem med att lokalisera var den närmaste mobila defibrillatorn finns.

Lue edellinen artikkeli

Henriksson: Pohjanmaan mitta on täynnä

Pohjanmaalla valmistaudumme tekemään loistavat eduskuntavaalit. On ilmiselvää, että ihmiset kaikkialla Pohjanmaalla ovat saaneet tarpeekseen hallituksen laiminlyönneistä.

Lue seuraava artikkeli