Henriksson jatkaa RKP:n johdossa

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sai lauantain puoluekokouksessa Vantaalla luottamuksen jatkaa puolueen johdossa. Henriksson on ollut Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja vuodesta 2016.

– Minä tulen onnelliseksi saadessani tehdä yhteistyötä teidän kanssanne, saadessani johtaa tätä puoluetta. Suomen ruotsalainen kansanpuolue on paljon enemmän kuin pelkkä puolue, olemme kansanliike. Olemme kaikki tärkeitä siinä, sekä sinä että minä. Haluan, että maalaamme yhdessä RKP:n tulevaisuuden vision Mitt Finland 2030 – Minun Suomeni 2030, Henriksson sanoi poluekokouksen edustajille.

– Omistautuessani vakavissani politiikalle vuonna 1997, tein sen puhtaasti uteliaisuudesta. Sitä päätöstä en ole katunut. Ja nyt, reilut 25 vuotta myöhemmin olen edelleen yhtä innostunut poliittisesta työstä.

Henriksson painotti, että hän haluaa olla mukana luomassa parempaa Suomea, vaikuttamassa, tapaamassa ihmisiä, kuuntelemassa heidän huoliaan ja etsimässä ratkaisuja.

– Sydämeni laulaa, kun ulkopuoliseksi itsensä tuntenut ja kiusatuksi tullut lapsi taas hymyilee ja nauraa. Kun ikäihminen, joka on ollut huolissaan näkönsä menettämisestä, käy silmäleikkauksessa ja näkee taas paremmin. Kun työttömänä olleelle yksinhuoltajalle aukeaa jälleen tie eteenpäin. Kun koronakriisin tähden miltei täysin toivonsa menettänyt yrittäjä näkee valoa tunnelin päässä. Kun jaetaan oikeutta ja ihmiset tuntevat yhteiskunnan tukevan heitä, Henriksson sanoo.

– RKP tulee minun johdollani jatkamaan työtä koko Suomen hyväksi. Haluan työhön mukaan mahdollisimman monta aluetta ja kuntaa. Tuorein puoluebarometri osoittaa, että poikkeuksellisen suuri osa suomalaisista, peräti 39 prosenttia asennoituu myönteisesti RKP:hen. Meidän on käytettävä suosiotamme hyväksi. Se luo meille uskomattoman hyviä edellytyksiä kuntavaaleja varten, sanoo Henriksson.

– Haluan nähdä RKP:n kasvavan puolueena. Kaikista suomalaisista pitää tuntua luonnolliselta ja turvalliselta äänestää meitä äidinkielestään riippumatta. Meidän on siksi asetettava tavoitteemme korkealle. Meillä pitää olla kuntavaaleissa ehdokkaita vähintään 60 kunnassa ja suuremmalla alueella Suomessa kuin milloinkaan ennen. Sillä olen täysin varma, että kiinnostus RKP:tä kohtaan tulee kasvamaan entisestään, kun kunnassa on RKP:n ehdokas, jota äänestää.

Puoluekokous valitsi myös Sandra Bergqvistin, Silja Borgarsdóttir Sandelinin ja Henrik Wickströmin jatkokaudelle RKP:n varapuheenjohtajina.

– Tuntuu todella hyvältä saada jatkaa varapuheenjohtajana työtä sote-uudistuksen ruotsinkielisten rakenteiden vahvistamiseksi, joustavamman työmarkkinan luomiseksi ja paremman tulevaisuuden luomiseksi lapsille ja nuorille. Tarvitsemme dynaamisia kaupunkeja ja innovatiivisia ratkaisuja saariston ja maaseudun hyväksi, Bergqvist sanoo.

– Olen uskomattoman iloinen saadessani jatkaa varapuheenjohtajana. RKP:n tulee jatkossakin tehdä työtä ekologisen kestävyyden, yhteiskuntamme kilpailukyvyn ja ihmisten työllisyyden puolesta, sekä edistää parasta mahdollista varhaiskasvatusta ja koulua nuorille. Sote-uudistusesitystä on myös kehitettävä siten, etteivät hoidon leikkaukset ole lopputulos. Nämä kysymykset ovat tärkeitä minulle helsinkiläisenä, mutta myös RKP:lle valtakunnallisesti, Borgarsdóttir Sandelin sanoo.

– Olen nöyrän kiitollinen saadessani jatkaa puolueen varapuheenjohtajana. Nyt tähtäin on kuntavaaleissa ja odotan innolla työtä yhdessä puolueaktiivien kanssa kaikkien aikojen parhaan kuntavaalituloksen saavuttamiseksi. RKP:n on tunnuttava oikealta kuntapuolueelta niin kaupungeissa kuin maaseudullakin, sanoo Wickström.

 

Adlercreutz puoluekokouksessa: RKP on kriiseissä vahva

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz painotti puheessaan RKP:n puoluekokouksessa Vantaalla sitä, että kriisien kohtaamiseen tarvitaan varsinkin kahta ominaisuutta. Ensimmäinen on joustavuus, ja toinen luovuus, eli ongelmienratkaisukykyä.

Lue edellinen artikkeli

Bergqvist: kolme konkreettista ehdotusta ruotsinkielisen hoidon parantamiseksi

RKP: n puoluepäivänä 26.9 pitämässään puheessa RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaaja Sandra Bergqvist korosti, että toimivan ruotsinkielisen hoidon saamiseksi tarvitaan resursseja, tietoa ja rakennetta.

Lue seuraava artikkeli