Henriksson keskusteli pelastushelikopterista ministeri Saarikon kanssa

RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson tapasi ministeri Saarikon keskustellakseen Pohjanmaan lääkärihelikopterista.

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä ehdotti elokuussa, että helikopterin tukikohta sijoitettaisiin Seinäjoelle.

– On hyvä, että vanhaan Vaasan lääniin ehdotetaan lääkärihelikopteria, mutta itse selvityksessä on kuitenkin puutteita. Siinä on keskitytty mantereella tapahtuvaan pelastustoimintaan, eikä otettu huomioon sitä tosiasiaa, että meren läheisyys vaikuttaa onnettomuusriskiin Pohjanmaalla. Rannikolla on sekä erityisiä tarpeita että merkittävää teollisuutta. Muun muassa siksi olisi luonnollista sijoittaa lääkärihelikopteri Vaasaan, Henriksson sanoo.

– Siksi olen tehnyt esityksen ministeri Saarikolle siitä, että työryhmän raporttia täydennettäisiin tältä osin ja että esitettäisiin vaihtoehtoja, joilla saataisiin toimiva meripelastusjärjestelmä. Yhtenä mahdollisuutena voisi toimia yhdistelmähelikopteri, jota voitaisiin käyttää sekä ensihoidossa että meripelastuksessa. Meillä oli oikein hyvä ja rakentava keskustelu ministerin kanssa.

– Pohjimmiltaan on kyse potilasturvallisuudesta ja ihmiselämästä. Ensihoidon saatavuus pitää turvata kaikille, riippumatta asuinpaikasta, Henriksson sanoo.

Henriksson: Miten käy saamelaiskäräjälain?

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on pettynyt, että saamelaiskäräjälakia ei uudisteta tämän Keskustan ja Kokoomuksen hallituskauden aikana.

Lue edellinen artikkeli

On korkea aika toteuttaa Hanko—Hyvinkää -radan sähköistys

Hanko—Hyvinkää -rata on Etelä-Suomen ainoa merkittävä tavaraliikenteen rata, jota ei ole sähköistetty. Kansanedustajat Thomas Blomqvist (RKP), Anders Adlercreutz (RKP), Maarit Feldt-Ranta (SDP) vaativat sähköistyksen nopeaa toteuttamista.

Lue seuraava artikkeli