Ingo: On aika kääntää Suomen teollisuuspolitiikan trendi

Eduskunta käsitteli tänään hallituksen selontekoa Suomen teollisuuspolitiikasta. RKP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Christoffer Ingo, joka korosti tulevaisuuteen suuntautuvan ja erityisesti yritysten tarpeet huomioon ottavan teollisuuspolitiikan merkitystä sekä taloudellisen, koulutuspoliittisen ja ilmastopoliittisen näkökulman kautta.

– Teollisuuden vihreän siirtymän potentiaali on noin 290 miljardia euroa. Investoinnit uusiutuvaan energiaan, tutkimukseen ja kehitykseen sekä vihreään teollisuuteen, kuten akkuihin ja vihreään teräkseen, eivät ole vain ilmastoviisaita, vaan myös taloudellisesti välttämättömiä, sanoo Ingo

Suomella on oltava rohkeutta madaltaa kynnyksiä ja poistaa esteitä, joita yritykset kohtaavat investoinneissaan. Jotta yritykset voivat kasvaa, tarvitsemme parempia veroedellytyksiä uudelleeninvestoinneille, pidempiä tappioiden verovähennysaikoja ja sujuvampia sukupolvenvaihdoksia. Yrittäjien on haluttava ja uskallettava rakentaa tulevaisuutta täällä Suomessa.

– Teollisuuspolitiikka ei ole mitään 1900-luvun pölyttymää, vaan se on lippumme kestävään, vauraaseen ja kilpailukykyiseen Suomeen. Meidän tehtävämme on nyt luoda parhaat edellytykset yrityksille, sanoo Ingo

Wickström: Hyvinvointialueiden on tarjottava ikäihmisille päivätoimintaa paikan päällä

Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) jätti eilen kirjallisen kysymyksen sosiaali- ja terveysministeriölle. Wickström on huolissaan siitä, että ikäihmisten päivätoimintaa järjestetään yhä enemmän etämuotoisena hyvinvointialueilla. Kysymyksessään hän tiedustelee, voisiko sosiaali- ja terveysministeriö antaa suosituksen hyvinvointialueille siitä, että päivätoimintaa tarjottaisiin ensisijaisesti myös fyysisesti paikan päällä.

Lue edellinen artikkeli

Adlercreutz: Panostukset Uudenmaan Prikaatiin tervetulleita

Valtioneuvosto päätti torstaina useista tärkeistä kiinteistöpäätöksistä, jotka vahvistavat Suomen puolustusvalmiutta. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz näkee erityisesti panostukset Uudenmaan Prikaatiin Dragsvikissä hienona.

Lue seuraava artikkeli