Ei ole kestävää lainsäädäntöä ajaa läpi näin huonosti valmisteltua uudistusta, jolla on näin heikko tuki. Tämän lisäksi vaalit halutaan järjestää ennenaikaisesti omien suosituksiemme vastaisesti, sanoo kansanedustaja Anders Adlercreutz.
Maakuntavaalit pidetään lokakuussa. Näin pääministeri on päättänyt ja oikeusministeriössä valmistaudutaan vaalijärjestelyihin tiukasta aikataulusta huolimatta. Suomi toimii tässä vastoin niitä Euroopan neuvoston suosituksia, joiden mukaan lainsäädännön tulisi olla valmiina vähintään vuotta ennen vaaleja.
− Ehdokkaat tulee nimetä ennen kuin tiedämme maakuntien lopulliset tehtävät. Lakipaketti valmistuu reilu kolme kuukautta ennen vaaleja, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan – ja harvoin näin tapahtuu, kansanedustaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.
− Maakuntavaalit tulee yhdistää eduskuntavaalien kanssa, Adlercreutz linjaa.
− Keskusta vaikuttaa olevan yksin sitä mieltä, että Suomeen tarvitaan uusi hallintotaso. He ovat tästä tietoisia, ja sen takia juuri Keskusta haluaa väkisin vääntää vaaliaikataulun tiukaksi. Pelätään yksinkertaisesti sitä, että seuraava hallitus ei jatkaisi maakuntauudistuksen läpiviemistä. Tämä on äärimmäisen kyyninen suhtautuminen itsenäisen Suomen suurimpaan uudistukseen.
Sote- ja maakuntauudistukseen on kohdistunut paljon kritiikkiä. Kun julkinen keskustelu on keskittynyt pääosin valinnanvapauteen terveydenhuollossa, varsinainen maakuntauudistus on päässyt helpolla. Näin, vaikka uudistuksella on suuri vaikutus paikallisdemokratiaan, paikallisten palveluiden saatavuuteen, kaupunkien elinvoimaan ja koko julkisen sektorin kustannusrakenteeseen.
− Ei ole kestävää lainsäädäntöä ajaa läpi näin huonosti valmisteltua uudistusta, jolla on näin heikko tuki. Tämän lisäksi vaalit halutaan järjestää ennenaikaisesti omien suosituksiemme vastaisesti. Tämä on suorastaan edesvastuutonta.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Uudellamaalla maakunnan tulee tehdä leikkauksia 300 miljoonan euron edestä.
− Tässä on kyse isoista kysymyksistä, jotka ansaitsevat huolellisen prosessin ja kohtuullisen aikataulun vaalien järjestämiseksi.