Category: Lehdistötiedote

Ruotsalainen eduskuntaryhmä päätti valiokuntapaikoista  

Ruotsalainen eduskuntaryhmä nimesi tiistaina jäsenensä eduskunnan eri valiokuntiin tulevalle vaalikaudelle. Valiokuntatyö on keskeinen osa kansanedustajan eduskuntatyötä. Eduskuntaryhmän koko oikeuttaa edustukseen kaikissa valiokunnissa, paitsi tarkastusvaliokunnassa. Koska ryhmän kolme ministeriä eivät osallistu… Lue lisää »

Mikaela Nylander nimitetty valtiosihteeriksi

Hallitus on istunnossaan tänään 22. kesäkuuta nimittänyt kauppatieteiden maisteri, oikeusnotaari Mikaela Nylanderia valtiosihteeriksi opetusministerille Anna-Maja Henrikssonille. Nylander on toiminut valtiosihteerinä oikeusministeriössä vuosina 2021-2023. – Koulutukseen ja opetukseen liittyvät kysymykset ovat aina kiinnostaneet… Lue lisää »

Henriksson, Adlercreutz ja Bergqvist ministereiksi Orpon hallitukseen

Suomen ruotsalainen kansanpuolue saa kolme ministeriä tulevaan hallitukseen. RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonista tulee opetusministeri, jonka vastuualueella ovat myös pohjoismaiset asiat. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Anders Adlercreutzista tulee Eurooppa- ja omistajaohjausministeri ja kansanedustaja Sandra Bergqvististä tulee… Lue lisää »

Nyt panostetaan terveydenhuoltoon 

Panostukset terveydenhuoltoon kasvavat neljällä miljardilla eurolla tulevalla hallituskaudella- tämä tarkoittaa rahaa hoitojonojen lyhentämiseen ja terapiatakuu otetaan käyttöön lasten ja nuorten keskuudessa