Iloitsen, että Suomen ja Ruotsin Nato-prosessit etenevätsamassa tahdissa 

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on tänään antanut mietintönsä hallituksen esityksestä Suomen Nato-jäsenyydestä. 

– Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on nyt käsitellyt perusteellisesti Nato-hakemuksemme kahdessa peräkkäisessä prosessissa. Olemme koko ajan käyneet hyviä keskusteluja ja pyrkineet yhteisymmärrykseen. Valiokunta on nyt yksimielisesti saanut työnsä päätökseen ja antaa asian eduskunnan päätettäväksi, kansanedustaja Eva Biaudet sanoo. 

Suomessa eduskunnalla on erityisen tärkeä rooli kansainvälisten sopimusten tarkastelussa ja hyväksymisessä.
 
– Meidän vahva yksimielisyys on hyvä pohja tulevalle yhteistyölle Natossa, Biaudet jatkaa. 

– Olen erityisen tyytyväinen tiiviisiin yhteyksiimme Ruotsin eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaan ja ulkoministeriin. Näillä on ollut myönteisiä vaikutuksia siihen, että jatkamme nyt yhdessä jäsenyysprosessia. Valiokunnan työ on entisestään vahvistanut näkemystäni siitä, että on kaikkien – Suomen, Ruotsin ja Naton – etu, että Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon samanaikaisesti.

Eva Biaudet

Lasten ja nuorten harrastustoimintaa on vahvistettava entisestään seuraavassa hallitusohjelmassa

Kansanedustaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist osallistui tiistaina paneelikeskusteluun lasten ja nuorten harrastustoiminnan merkityksestä. Paneelikeskustelun järjestäjinä olivat Suomen Partiolaiset ja Partioparlamentaarikot.  – Se, että lapsilla ja nuorilla on ainakin yksi harrastus, jonka... Lue lisää »

Lue edellinen artikkeli

Uudellemaalle tarvitaan lisää korkeakoulupaikkoja.

Pääkaupunkiseutu näyttelee tärkeää roolia Suomen talouden kehitykselle. Aivovuoto on todellinen ongelma, jota emme voi jäädä katsomaan sivusta.

Lue seuraava artikkeli