Wickström: Suomen rannikon edustalla liikennöivän varjolaivaston riskit on otettava vakavasti

Tänään vietetään Itämeripäivää. RKP:n inkoolainen kansanedustaja Henrik Wickström on huolissaan Suomen rannikon edustalla liikennöivästä Venäjän varjolaivastosta. Wickströmin mukaan Venäjän varjolaivasto koostuu erittäin vanhoista aluksista, joista monet eivät täytä kansainvälisiä turvallisuus- ja ympäristöstandardeja.

Wickström on huolissaan siitä, että varjolaivasto voi aiheuttaa laajan ympäristökatastrofin Suomen rannikon edustalla.

– Pidän Venäjän varjolaivastoa suurena ympäristöuhkana. Tilanne vaatii ennen kaikkea huomiota EU-tasolla, mutta myös kansallisia toimia, Wickström sanoo.

Wickström on huolissaan myös vastuunjaosta merellä tapahtuvissa ympäristöonnettomuuksissa. Hänen mukaansa on ongelmallista, että kunnat voivat joutua kantamaan suuren vastuun esimerkiksi öljyonnettomuuden sattuessa. Parhaillaan valmistellaan lainsäädäntöä vastuunjaosta tällaisissa onnettomuuksissa.

– On väärin, jos kunnat joutuvat kantamaan suuren vastuun varjolaivaston tai jonkin muun toimijan aiheuttamasta onnettomuudesta. Mielestäni valtion on pystyttävä takaamaan, että se kantaa suuremman vastuun tällaisissa onnettomuuksissa. On myös hyvä muistaa, että pelastustoimi kuuluu nykyään hyvinvointialueiden vastuulle. Siksi kunnilla ei myöskään ole enää samanlaista asiantuntemusta ja valmiutta kuin aikaisemmin, Wickström sanoo.

Nylander ehdolle eduskuntavaaleissa keväällä 2027

Valtiosihteeri ja Porvoon kaupunginhallituksen pj Mikaela Nylander on ehdolla kevään eduskuntavaaleissa. Nylanderin kokemusta, tietämystä ja osaamista paikallisesta, alueellisesta ja kansallisesta päätöksenteosta tarvitaan kun tulevaisuus on täynnä huolenaiheita.

Lue edellinen artikkeli