Yhteinen koordinointi ja EU-vaikuttaminen hyödyttävät meitä kaikkia

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand osallistui 16.–17. syyskuuta Suomen ja Ruotsin hallitusten yhteiseen kokoukseen Rosenbadissa, Tukholmassa.

Kokouksen järjestivät pääministerit Petteri Orpo ja Ulf Kristersson, ja se oli ensimmäinen yhteinen hallitustapaaminen viiteentoista vuoteen.

Kokouksessa allekirjoitettiin julistus syvällisestä Suomen ja Ruotsin yhteistyöstä sekä siitä, että maat ovat toistensa lähimmät kumppanit, ja kuinka yhteistyötä voidaan entisestään syventää. Ministeri Strand ehti myös osallistua seminaarin Suomen ja Ruotsin 30-vuotisesta EU-jäsenyydestä ja siitä, miten syvenevä yhteistyö EU:ssa on muotoutumassa. Seminaarissa Strand puhui yhdessä vastanimitetyn ruotsalaisen kollegansa, EU-ministeri Jessica Rosencrantzin kanssa. Seminaarin jälkeen Strand ja Rosencrantz tapasivat myös kahdenvälisesti keskustellakseen tulevista EU-kokouksista ja ajankohtaisista asioista.

– Olen aina puolustanut valtioiden rajat ylittävää Suomen ja Ruotsin yhteistyötä, ja tämä kokous sekä julistus vahvistavat yhteistyötä monin tavoin. Toisaalta tunnistamme vahvoja yhteistyöalueita, kuten yhteiset intressit, esimerkiksi Merenkurkun alueella ja pohjoisemmilla raja-alueilla. Toisaalta hyödymme siitä, että olemme samaa mieltä monista EU-kysymyksistä. Voitamme yhteistyöllä kaikilla tasoilla – paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti ja EU-tasolla”, sanoo ministeri Strand.

Jo ennen kahdenvälistä EU-ministerikokousta Rosencrantz oli soittanut Strandille, kun hän teki ensimmäisen virallisen puhelunsa ministerinä.

– Oli erittäin arvokasta tavata uusi ruotsalainen kollegani Jessica Rosencrantz ja keskustella koordinoinnista sekä syvällisestä yhteistyöstä. Ajattelemme valtioina hyvin samalla tavalla useimmista kysymyksistä, ja on tärkeää muistaa, että myös EU:ssa Ruotsi on lähin kumppanimme ja ystävämme. Tämä on aina syytä muistaa”, Strand toteaa.

 

Joakim Strand

Tehostettu tiedonvaihto hyödyttää molempia maita

Suomen ja Ruotsin hallitukset kokoontuivat yhteiskokoukseen Tukholmaan maanantaina 16. syyskuuta. Edellinen yhteiskokous järjestettiin vuonna 2009. Liikunta-, urheilu-, ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist toivoo, että seuraavaan yhteiskokoukseen ei jää yhtä pitkää taukoa.

Lue edellinen artikkeli

Parlamentaarinen sopu Ylestä on erittäin tärkeä

Oli kieltämättä aikamoinen rupeama. Pidimme Ylen parlamentaarisessa työryhmässä, jossa toimin varapuheenjohtaja, 33 kokousta ennen kuin löydettiin yhteinen näkemys Ylen tulevaisuuden tehtävistä ja rahoituksesta.

Lue seuraava artikkeli