Eduskunta keskustelee tiistaina hallituksen esityksestä uudeksi päivystysuudistukseksi. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi on huolissaan kasvavista etäisyyksistä ja epätasa-arvoisesta hoidosta.
– Etäisyydet tulevat kasvamaan ja vaarantavat kansalaisten oikeudet turvalliseen hoitoon hätätapauksissa. On tuomittavaa, että pääministeripuolue unohtaa potilaan pyrkimyksessään turvata oman alueellisen valtansa, sanoo Rehn-Kivi.
Rehn-Kiven mukaan hallituksen huomio on kohdistunut rakentamaan keinotekoista ja byrokraattista maakuntamallia, missä kallis erikoissairaanhoito on ollut pääosassa. Hallituksen olisi sen sijaan pitänyt keskittyä terveydenhuoltoon ja palveluketjujen yhdenmukaistamiseen. Nyt monien aluesairaaloiden tulevaisuus, esimerkiksi Uudellamaalla, on epävarma.
– Hallituksen keskittämisinto vaarantaa hyvän hoidon omalla äidinkielellä. Keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin johtaa tulevaisuudessa siihen, että pienemmät sairaalat katoavat paikkakunnilta, sanoo Rehn-Kivi.