Minitöillä vauhtia työllisyyteen

RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund ehdottaa Suomeen minityömallia työllistymisen tueksi.

– Huomenna sunnuntaina vietämme vappua synkissä merkeissä. Maaliskuun työttömyysaste oli 10,1 %, ja vaikka havaittavissa on merkkejä paremmasta, moni suomalainen on yhä vailla työtä. Hallituksen esittämät työllisyystoimet ovat askel oikeaan suuntaan, mutta eivät riitä 72 % työllisyysasteen saavuttamiseksi. Näin työn juhlan kynnyksellä hallituksen on otettava kaikki mahdolliset keinot käyttöön työllisyystilanteen parantamiseksi, Haglund sanoo.

RKP esittää varjobudjetissaan järjestelmää, jossa työnantajamaksuja ei tarvitse maksaa alle 30-vuotisten nuorten kohdalla, jossa alle 30-vuotiaat voisivat ansaita esimerkiksi 500 euroa kuukaudessa ilman, että tuet vähenisivät, tai jossa valtio subventoisi tämän ryhmän palkkoja.

– Suosittelemme hallitukselle saksan mallin kaltaisen Suomen työmarkkinoille räätälöidyn minityömallin selvittämistä. Tavoitteena olisi etenkin alle 30-vuotiaiden työnsaannin mahdollisuuksien parantaminen. Työnantajat maksaisivat pienempiä työnantajamaksuja nuoren henkilön palkatessaan. Järjestelmä voitaisiin integroida Sanssi-korttiin ja samalla byrokratia vähenisi huomattavasti.

Strand: Vasa behöver sitt sjukhus

Det bör finnas beredskap för avancerad vård och räddningsoperationer dygnet runt i Vasaregionen, i synnerhet med tanke på den orättvisa fördelning som medför att regionen även är utanför räddningshelikoptrarnas räckvidd.

Lue edellinen artikkeli

Meidän arvomme ovat nyt pelissä

Eduskunta keskustelee tänään turvapaikkakysymyksistä Perussuomalaisten aloitteen johdosta. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän edustaja Suuressa valiokunnassa, Eva Biaudet, on jättänyt useita eriäviä mielipiteitä hallituksen turvapaikkapolitiikkaan.

Lue seuraava artikkeli