Valtioneuvoston uskottavuus sopimusosapuolena

”Lakkautussuunnitelmat saavat minut kyseenalaistamaan valtioneuvoston uskottavuuden sopimusosapuolena”

Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti 15.9.2015 päätöksestä poistaa valtion tuen Y-junalta. Päätöksellä on huomattavia vaikutuksia rantarataa ympäröiville kunnille ja johtaa siihen, että sekä Siuntio ja Inkoo jäävät kokonaan ilman junayhteyksiä ja joutuvat sulkemaan asemansa. Kunnille ei ole annettu mahdollisuutta tulla kuulluksi, vaikka muutoksilla on kokonaisvaltaisia vaikutuksia kuntien liikenneyhteyksiin. Ministeriö ei myöskään ole pyytänyt muutoksesta lausuntoja. – Uudenmaan maakuntasuunnitelma on laadittu ja sittemmin hyväksytty Ympäristöministeriössä lain ja valtakunnallisten ohjeistusten pohjalta. Maakuntasuunnitelman pohjalta kunnat ovat sitten laatineet omat yleissuunnitelmansa sekä kehittäneet rautatietä ympäröiviä alueita. Kaikki osapuolet ovat olleet tietoisia strategiasta, ja se on laadittu yhteisymmärryksessä kuntien, maakuntien ja valtiohallinnon kanssa. Lakkautussuunnitelmat saavat minut kyseenalaistamaan valtioneuvoston uskottavuuden sopimusosapuolena, sanoo RKP:n kansanedustaja Anders Adlercreutz. Hallitukselle osoittamassaan kirjallisessa kysymyksessä Ruotsalainen eduskuntaryhmä tiedustelee miten valtioneuvo aikoo täyttää velvollisuutensa kehittää Etelä-Suomen raideliikennettä ja varmistaa, että joukkoliikenne säilyy katkeamattomana läntisellä Uudellamaalla. – Infrastruktuuri on yhteiskuntamme selkäranka. Siihen kuntien on voitava luottaa, ja sen mukaan ne ovat rakentaneet toimintansa ja yhteiskuntarakenteensa. Valtionhallinnolla on tehtävänsä, mutta sitä tehtävää ei voi toteuttaa huolimattomasti. Yhteistoiminta rakentuu luottamukselle, jonka valtiohallinto nyt uhkaa menettää, Adlercreutz jatkaa. Lisätietoja: Anders Adlercreutz Kansanedustaja 044 981 0191

Strand: Korkea aika panostaa positiivisesti tulevaisuuteen

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kansanedustajan Joakim Strandin pitämässä ryhmäpuheenvuorossa koskien hallituksen budjettiesitystä korostuu huoli maan tulevaisuudesta.

Lue edellinen artikkeli

Henriksson: Ilman liikenneyhteyksiä ei ole vientiä

Mihin me tarvitsemme uuden radan, jos junilla ei ole aikaa pysähtyä asemilla?

Lue seuraava artikkeli