Suomi tarvitsee maaseutunsa, saaristonsa ja kaupunkinsa. Maan kehitys ja yksilön liikkuvuus ovat riippuvaisia hyvistä yhteyksistä. Haluamme investoida maamme infrastruktuuriin ja kulkuvälineisiin turvataksemme ne ja varmistaaksemme kilpailukykyisen elinkeinotoiminnan ja työmarkkinoiden riittävän liikkuvuuden.

Andreas Elfving

Poliittinen sihteeri, Kansainvälisten asioiden sihteeri

Yhteystiedot »

Bergqvist: Lossien turvallisuutta parannetaan

Tulevaisuudessa yhä useampi lossi voi käyttää virtuaalista ohjausköyttä. Perjantaina eduskunnassa käsiteltävänä olevan lain kautta mahdollistetaan lossin fyysisen ohjausköyden korvaavien virtuaalisten ohjausjärjestelmien nykyistä laajempi käyttöön ottaminen. Kansanedustaja ja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, Sandra Bergqvist (RKP), on tyytyväinen nykyisen lain päivittämiseen.

Blomqvist: Junaliikenteen turvaaminen on tärkeää

Hallitus on tänään päättänyt junaliikenteen kilpailutuksesta vuoteen 2030 asti. Päätös mahdollistaa liikenne- ja viestintäministeriön hankittavaksi henkilöliikenteen ostoliikennettä Helsingin seudun liikenteen matkustusalueen ulkopuolelta n. 30 miljoonalla eurolla vuodessa VR Groupilta.

Bergqvist: Valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on keskityttävä kehitykseen ja todellisiin tarpeisiin

– Se, että Kirjalasalmen ja Hessundinsalmen sillat uudistetaan, ei ole ainoastaan tärkeää jokapäiväisen elämän takaamiseksi Paraisilla, vaan myös tärkeää raskaan teollisuuden toimintaedellytysten, matkailualan ja paikallisen elinkeinoelämän kannalta. Olemme RKP:ssä tehneet kovasti työtä prosessin nopeuttamiseksi ja olemme erittäin tyytyväisiä hallituksen ehdotukseen.

Henriksson ja Bergqvist: Elinkeinoelämä tarvitsee toimivia yhteyksiä

RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja kansanedustaja Sandra Bergqvist vierailivat tänään Kemiönsaarella. Päivän ohjelmassa oli muun muassa vierailu kalajalostamo Salmonfarmilla Kasnäsissä ja tapaaminen Paraisten kaupunginjohtaja Patrik Nygrénin sekä Kemiönsaaren vt. kunnanjohtaja Erika Strandbergin kanssa.