Rehn-Kivi: Sote-uudistuksessa edelleen huolenaiheita

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai tänään sote-uudistuksen mietinnöt valmiiksi. Kansanedustaja ja valiokunnan jäsen Veronica Rehn-Kivi epäilee mikäli uudistus todella saavuttaa sille asetetut tavoitteet.

– Uudistuksessa on edelleen merkittäviä puutteita. Erityisen huolissani olen demokratiavajeesta, jonka aiheuttaa maakuntien erikokoisuus. Olen myös huolissani maakuntien verotusoikeuden puuttumisesta ja miten kielelliset oikeudet tosiallisesti turvataan. Tämän mallin avulla ei pystytä turvaamaan sitä, että asiakas saa palvelua ruotsin kielellä prosessin alusta loppuun. Potilasturvallisuus on vaarantumassa erityisesti Vaasan sairaanhoitopiirissä, kun sairaanhoitopiirille ei myönnetty laajaa ympärivuorokautista päivystystä. Sitä paitsi Ahvenanmaan rahoituksen erikoisratkaisu on edelleen täysin auki, Rehn-Kivi painottaa.

Sote-uudistus menee nyt perustuslakivaliokunnan käsittelyyn ja tarkoituksena on, että esityksestä voidaan äänestää vielä ennen joulua. Rehn-Kivi on vakuuttunut siitä, että esityksessä nyt olevia epäkohtia joudutaan korjata seuraavalla vaalikaudella, mikäli eduskunta ylipäänsä hyväksyy uudistuksen.

– Valinnanvapauslaissa on useita kohtia, joita tulee seurata tarkasti. Sosiaalihuollon järjestämisessä on edelleen epäselvyyksiä ja rahoitusratkaisussa henkilökohtaisen budjetin kohdalla esiintyy kysymysmerkkejä. Valinnanvapauslaissa esiintyy riksejä potilasturvallisuuden vaarantamisessa ja yhdenvertaiseen hoitoon pääsystä. 1,6 miljoonan asukkaan Uudellamaalla on myös omat haasteensa ja erityistä huomiota on laitettava erikoisratkaisun löytämiseksi Uudellamaalla, Rehn-Kivi sanoo.

Nästa regering behöver ministrar som bryr sig om svenskan

Svenska folkpartiets ordförande och riksdagsledamot Anna-Maja Henriksson ogillar starkt kulturminister Sampo Terhos inställning till svenska språket i landet.

Lue edellinen artikkeli

RKP:n vaihtoehtobudjetti 2019: Huomattavasti suurempia panostuksia lapsiin ja koulutukseen

– Meille on tärkeää, että Suomi on maailman lapsiystävällisin maa. Siksi meidän panostuksia lapsiin, kouluun ja koulutukseen ovat huomattavasti suurempia kuin hallituksen, puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) sanoo.

Lue seuraava artikkeli