Kielletään eheytyshoidot

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist osallistuu Turku Pride-kulkueeseen. Turku Priden teemana on yhteisö ja Turku Pridea vietetään nyt kymmenettä kertaa.

– Osallistumalla Turku Pride-tapahtumaan haluan viestiä yhteisöllisyyden merkityksestä ja vaikuttaa siihen, että jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi ja että jokaista tulee kohdella kunnioituksella. Tämän eteen olen työskennellyt myös liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerinä. Vanhoja rakenteita ja ajattelutapoja löytyy edelleen yhteiskunnassamme. Koulun, harrastusten ja liikunnan on oltava turvallisia paikkoja kaikille, myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille. Luokkakavereilla, joukkuekavereilla, opettajilla, valmentajilla ja vanhemmilla on vastuu siitä, että jokainen tuntee itsensä osalliseksi, sanoo ministeri Bergqvist.

Vaikka Turku Priden teema vaihtelee vuosittain, pääviesti on edelleen sama: jokainen ihminen on yhtä tärkeä ja arvokas sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

– On kaikkien velvollisuus puolustaa vähemmistöjä ja tehdä maailmasta parempi paikka kuin mitä se oli eilen. Jokaisella sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvalla on oikeus elää avoimesti omana itsenään ilman painostusta muuttumaan tai salaamaan ja tukahduttamaan identiteettinsä. Suomen on taattava tämä oikeus säätämällä eheyttämistoiminnan kielto. Asia on erittäin ajankohtainen myös parlamentille osoitetun kansalaisaloitteen kautta. Eheytyshoidot ovat syrjiviä, alentavia, haitallisia ja vilpillisiä, minkä vuoksi Yhdistyneet kansakunnat pitää niitä kidutuksena, ministeri Bergqvist sanoo.

Eheytyshoidot ovat toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on muuttaa tai tukahduttaa hlbtiq+-henkilöiden seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä ja/tai sukupuolen ilmaisua.

 

Sandra Bergqvist

RKP:n eduskuntaryhmän toimenpiteet kasvun vauhdittamiseksi

– Suomi tarvitsee talouskasvua. Se on ainoa tapa turvata hyvinvointimme ja palvelumme pidemmällä aikavälillä. Tarvitsemme yhteiskunnallisen ilmapiirin, jossa halutaan ja uskalletaan investoida ja palkata työvoimaa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson sanoo. – Oman... Lue lisää »

Lue edellinen artikkeli

Monia kasvua vahvistavia toimia

Hallituksen budjettiriihi päättyi tiistai-iltana 3. syyskuuta. Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz on monista vaikeista päätöksistä huolimatta tyytyväinen lopputulokseen.

Lue seuraava artikkeli