Adlercreutz tyytyväinen lisäresursseihin nuorten yrittäjyyskasvatukseen

Valtiovarainvaliokunta hyväksyi tänään mietintönsä valtion ensi vuoden talousarviosta. Samalla valiokunta on päättänyt hallituksen noin 50 miljoonan euron ylimääräisen budjettipotin jakamisesta, jota käytetään tärkeisiin tarkoituksiin.

– Olen erityisen tyytyväinen nuorten yrittäjäkasvatukseen suunnattuihin panostuksiin. Yrittäjyyskasvatus antaa nuorille tärkeitä ja tarpeellisia taitoja työelämää varten, ja on hienoa, että meillä on organisaatioita, jotka työskentelevät sen edistämiseksi, sanoo eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz.

Yrittäjyyskasvatusta tuetaan Nuorten yrittäjyys ja talous NYT sekä 4H- järjestöjen kautta.

– Mahdollisimman monen nuoren pitäisi saada oppia lisää yrittäjyydestä ja siitä, mitä yrittäjänä oleminen tarkoittaa. Nämä organisaatiot tarjoavat nuorille mahdollisuuden onnistua ja epäonnistua turvallisessa ympäristössä ilman taloudellista riskiä. Nämä ovat konkreettisia investointeja lapsiin ja nuoriin, Adlercreutz sanoo.

 

Anders Adlercreutz

Tarvittavia panostuksia tiehankkeisiin Uudellamaalla

Vuoden 2024 talousarvioesityksen käsittelyn yhteydessä valtiovarainvaliokunta on tänään päättänyt niin sanotuista joululahjarahoista, eli n. 50 miljoonan euron lisäpanostuksista eri hankkeisiin. Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz iloitsee siitä, että moni tiehanke Uudellamaalla saa tukea.

Lue edellinen artikkeli

Panostukset ihmisoikeuksien, ihmisoikeuspuolustajien ja kulttuurin puolesta erityisen tärkeitä tässä ajassa 

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä valtion ensi vuoden talousarviosta ja niin sanotun jakamattoman varan eli "joululahjarahojen" jakamisesta. Kansanedustaja Eva Biaudet on erityisen tyytyväinen panostuksista kansalaisjärjestöille, jotka tekevät työtä ihmisoikeuksien, ihmisoikeusaktivistien ja kulttuurin puolesta. 

Lue seuraava artikkeli