Pohjoismainen yhteistyö on äärimmäisen tärkeää myös EU-tasolla, sanoo europarlamentaarikko ja Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson. Hän kutsui pohjoismaiset kollegansa Renew Europe -ryhmästä työlounaalle Euroopan parlamentissa tiistaina.
– Entisenä pohjoismaisen yhteistyön ministerinä minulle oli tärkeää kutsua kaikki Renew Europen europarlamentaarikot Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta ja luoda mahdollisuus meille, jotka edustamme Pohjoismaita, keskustella ajankohtaisista kysymyksistä, sanoo Henriksson.
Europarlamentaarikot keskustelivat niin turvallisuuskysymyksistä kuin ilmastonmuutoksesta ja Itämerestä, merimetsoista ja hylkeistä, infrastruktuurista ja yhteyksistä, koulutusklustereista ja kehityksestä, rajaesteistä sekä yhteisistä pohjoismaisista arvoista.
– Pohjoismainen yhteistyö EU-tasolla on tärkeää, jotta me pohjoismaalaiset voimme vaikuttaa EU:n päätöksentekoon. Yhdessä voimme olla vahvempi ääni unionissa niissä kysymyksissä, joissa meillä on yhteinen näkemys, jatkaa Henriksson.
Europarlamentaarikot olivat yhtä mieltä siitä, että hyvää yhteistyötä on jatkettava.
– Mitä voimme tehdä enemmän yhdessä? Mitä voimme tehdä enemmän kansalaistemme hyväksi? Yhdessä meitä on 10 europarlamentaarikkoa, ja yhdessä voimme vaikuttaa, päättää Henriksson.