Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) jätti eilen kirjallisen kysymyksen sosiaali- ja terveysministeriölle. Wickström on huolissaan siitä, että ikäihmisten päivätoimintaa järjestetään yhä enemmän etämuotoisena hyvinvointialueilla. Kysymyksessään hän tiedustelee, voisiko sosiaali- ja terveysministeriö antaa suosituksen hyvinvointialueille siitä, että päivätoimintaa tarjottaisiin ensisijaisesti myös fyysisesti paikan päällä.
– Hyvinvointialueilla on mahdollisuus järjestää päivätoimintaa joustavasti, mutta minua huolestuttaa kehitys, jossa yhä enemmän päivätoimintaa siirtyy etäpalveluihin. Digitaaliset ratkaisut ovat hyvä lisä monessa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelussa, mutta ikäihmisten kohdalla on riski, että osa heistä jää kokonaan palvelun ulkopuolelle, jos toimintaa järjestetään vain etänä, Wickström sanoo.
Vanhustyön keskusliiton mukaan noin kolmannes ikäihmisistä ei käytä lainkaan sähköistä asiointia. Tähän on useita syitä, ja Wickströmin mukaan tämä on tärkeää ottaa huomioon, kun hyvinvointialueet suunnittelevat päivätoimintaa.
– Koska merkittävä osa ikääntyneistä ei käytä digipalveluita lainkaan on perusteltua, että erityisesti ikäihmisille suunnatut palvelut olisi aina tarjottava mahdollisuuksien mukaan myös fyysisesti paikan päällä. Tämä ei tietenkään estä sitä, että toimintaa voidaan järjestää myös digitaalisesti niille, jotka haluavat osallistua etänä– mutta se ei saa tapahtua lähitoiminnan kustannuksella, Wickström toteaa.