Palautekeskustelu 11.6.2025, Henrik Wickström esitti ryhmäpuheenvuoron
Arvoisa puhemies,
jatkuva keskittyminen ongelmiin johtaa harvoin parannuksiin, ellei uskalla ehdottaa ja ryhtyä konkreettisiin toimiin. Ja toimia, juuri niitä tämä hallitus on toimittanut.
Kahdeksantoista heikon kasvun vuoden jälkeen hallitus on näyttänyt päättäväisyyttä. Suomen talous laitetaan liikkeelle veronalennuksilla, yrityksiä koskevilla uudistuksilla ja lapsiin ja hyvinvointiin tehtävillä panostuksilla. Ei teoriassa, vaan ihmisten arjessa.
Puoliväliriihessä tehtiin päätöksiä, jotka aidosti vauhdittavat maamme taloutta. Päätökset parantavat ihmisten arkea ostovoimaa kasvattamalla, mikä luo uskoa tulevaisuuteen. Kun ihmiset luottavat tulevaisuuteen, he uskaltavat myös panostaa siihen, kuluttaa ja luoda uutta. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä Suomeen tarvitaan sellaista ilmapiiriä, jossa työnteko, yritysten perustaminen ja investoiminen on kannattavaa. Siten turvaamme hyvinvointimme pitkällä aikavälillä.
Arvoisa puhemies,
tuloverojen alentaminen on tärkeä askel työnteon kannustavuuden parantamiseksi, koska tuloverot näkyvät suoraan ihmisten kukkaroissa. Muutos tulee voimaan jo 20 000 euron suuruisten tulojen kohdalla, mikä tarkoittaa sitä, että myös pieni- ja keskituloisille tulee tuntuva parannus.
Hallituksen politiikka ei ole pelkää symboliikkaa, vaan se tuottaa todellisia tuloksia. Kotitalouksien ostovoima paranee, kun veronalennukset yhdistyvät inflaation alenemiseen ja korkojen laskuun. Yksinhuoltajakorotusta nostetaan. Tämä on konkreettinen tapa tukea rankassa tilanteessa olevia lapsiperheitä. Ruuan arvonlisäveron alennus on suora yritys pienentää arjen menoja, ja kehotammekin päivittäistavarakauppaa siirtämään veronalennukset myös hintoihin. Perintö- ja lahjaveron verovapaata osuutta korotetaan, mikä hyödyttää monia kotitalouksia.
Elinkeinoelämälle puolestaan annetaan kunnolliset kasvun edellytykset. Yhteisöveroa lasketaan, mikä vahvistaa yritysten halua investoida ja asettua juuri Suomeen. Ympäristöinvestointien verokannustinten voimassaoloa jatketaan, ja hallitus on valmis tukemaan alueita, joilla on potentiaalia. Tämä on tärkeää ilmaston lisäksi myös koko maan työpaikkojen ja teollisuuden kannalta.
Kasvu ei saa tapahtua kaikkein heikoimpien kustannuksella. Se on ollut ruotsalaisen eduskuntaryhmän kynnyskysymys. Ja siitä olemme pitäneet kiinni. Yhdistelmävakuutus toteutetaan. Yrittäjyyden palkkatyöhön yhdistävien ihmisten sosiaaliturva paranee vihdoin. Omalääkärimalli otetaan käyttöön kokeiluna. Se parantaa terveydenhuollon saatavuutta ja jatkuvuutta. Omaishoitajille maksettavaa korvausta korotetaan, mikä on tärkeä askel yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi. Paluumuuttoa varten otetaan käyttöön veroporkkana, jolla hoitohenkilökuntaa ja muita osaajia houkutellaan palaamaan takaisin ulkomailta.
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän painopisteet näkyvät selvästi hallituksen panostuksissa, erityisesti panostuksissa lapsiin ja nuoriin. Harrastamisen Suomen mallista tulee pysyvä, mikä on hienoa. Nyt kaikenlaisista taustoista tulevat lapset saavat mahdollisuuden mielekkääseen vapaa-aikaan. Lisäresursseja käytetään valmistavaan opetukseen sekä ruotsin tai suomen kielen opetukseen toisena kielenä jotain muuta kieltä äidinkielenään puhuville oppilaille. Tämä toimenpide vahvistaa yhdenvertaisuutta koulussa. Peruskoulusta ei leikata. Myös tämä on painopiste, josta olemme erityisen ylpeitä.
Arvoisa puhemies,
olemme tienhaarassa. Joko pysähtyneisyys tai kasvu. Epäröinti tai usko tulevaisuuteen.
Tämän hallituksen johdolla ja Ruotsalaisen eduskuntaryhmän selkeällä äänellä Suomi on valinnut suunnan. Me valitsemme tulevaisuuden. Me valitsemme toiminnan.
Olemme tuoneet kotitalouksille lisää ostovoimaa. Olemme luoneet paremmat edellytykset yrityksille. Olemme turvanneet sosiaali- ja terveydenhuollon ja panostaneet lapsiin ja nuoriin. Olemme kantaneet vastuumme.
Näin rakennetaan vahvaa Suomea. Ei iskulauseilla, vaan uudistuksilla ja teoilla, jotka näkyvät, tuntuvat ja muuttavat arkea.
Tulevaisuutta rakennamme yhdessä, mutta vain jos uskallamme edetä. Ja me uskallamme.
Kiitos.