Kansanedustaja Eva Biaudet ei asetu ehdolle eduskuntavaaleissa 2027

Kansanedustaja Eva Biaudet ilmoittaa, ettei hän asetu ehdolle eduskuntavaaleissa keväällä 2027. Biaudet on seitsemännellä kaudellaan Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajana.

-Perusteellisen harkinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että nyt on aika antaa vastuu eteenpäin nuoremmalle sukupolvelle, Biaudet toteaa.

Hän nousi eduskuntaan 30-vuotiaana ja on poliittisen uransa aikana painottanut aktiivisen vaikuttamisen sekä yhteiskunnallisen muutoksen tärkeyttä.

–  Olen syvästi kiitollinen äänestäjiltä saamastani luottamuksesta kaikkien näiden vuosien aikana. Se on ollut suuri vastuu, mutta myös etuoikeus.

Biaudet painottaa Ruotsalaisen kansanpuolueen merkittävää roolia valtakunnanpolitiikassa ja katsoo, että puolue on tuonut selkeää lisäarvoa kansalliseen keskusteluun. Biaudet painottaa, että politiikan keskeinen tehtävä tänä päivänä on turvallisuuden rakentaminen niin Suomessa kuin globaalisti.

– Meidän on vaalittava maailmanjärjestystä, jossa väkivaltaa ja syrjintää/sortoa ei hyväksytä. Vahvan puolustuksen on kuljettava käsi kädessä sosiaalisesti kestävän ja osallistavan yhteiskunnan kanssa, Biaudet sanoo.

Hän korostaa myös, että monimuotoisuus on vahvuus ja että panostukset koulutukseen, tasa-arvoon ja hyvinvointiin ovat ratkaisevia yhteiskunnan kriisinkestävyyden kannalta.

Biaudet toivoo, että hänen seuraajakseen eduskuntaan valitaan nainen. Sukupuolijakaumalla ruotsalaisessa eduskuntaryhmässä on merkitystä sille, mitkä näkökulmat saavat painoarvoa ja mitkä kysymykset nousevat etusijalle.

Kansanedustaja Eva Biaudet katsoo nyt kohti uusia tehtäviä ja mahdollisuuksia jatkaa työtä niiden kysymysten parissa, jotka ovat määrittäneet hänen poliittista toimintaansa.

Vantaalainen Jenni Alasuutari vaihtaa RKP:hen

Vantaalainen Jenni Alasuutari liittyy osaksi RKP:n valtuustoryhmää Vantaan kaupunginvaltuustossa ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuustossa

Lue edellinen artikkeli