Adlercreutz haluaa rahaston homekorjauksille

Kansanedustaja Anders Adlercreutz (RKP) on jättänyt toimenpidealoitteen, jossa hän kehottaa hallitusta perustamaan rahaston koulujen ja päiväkotien homekorjauksille.

Rahasto myöntäisi rahaa kunnille, jotka kamppailevat home- ja kosteusvaurioista johtuvien sisäilmaongelmien kanssa.

– Vuonna 2012 arvioitiin, että vuosittain noin 172 000–259 000 päiväkotilasta, koululaista ja henkilökuntaan kuuluvaa oleskelee home- ja kosteusvaurioituneissa rakennuksissa. Kaikki eivät sairastu, mutta jotkut saavat vaikeita oireita. Rahasto olisi niitä tilanteita varten, kun korjauksen tarpeessa olevia rakennuksia on enemmän kuin mitä kuntien budjeteissa on resursseja, Adlercreutz sanoo.

Monet kunnat joutuvat tänä päivänä tekemään vaikeita valintoja, mille rakennuksille löytyy varoja korjauksia varten. Tämä johtaa siihen, että moni lapsi ja opettaja joutuu oleskelemaan kohtuuttoman kauan aikaa kosteusvaurioituneissa rakennuksissa.

– Yhdenkään lapsen tai aikuisen ei tulisi tarvita viettää aikaa rakennuksissa, jotka sairastuttavat heitä. Tämän takia kehotan hallitusta perustamaan rahaston, josta kunnat voivat hakea rahoitusta korjauksille, kun omat varat eivät riitä. Kun on kyse terveydestä, emme voi joutua odottamaan seuraavaa budjettikautta ennen kuin tarvittaviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä.

Kielikokeilu on susi lampaan vaatteissa

Eduskunta keskustelee tiistaina alueellisista kielikokeiluista jossa noin 2200 nuorta saavat poisvalita toisen kotimaisen kielen perusopetuksessa.

Lue edellinen artikkeli

Henriksson jätti lakialoitteen päiväkirurgiasta

- Hyvä, että kansanedustajille on selvinnyt sote-esityksen hullunkurisuus, Henriksson sanoo.

Lue seuraava artikkeli