Adlercreutz: Lepomäki näkee sen, miltä hallitus ummistaa silmänsä

Olemme kerta toisensa jälkeen kysyneet hallitukselta miten säästöihin päästään, mutta emme ole saaneet tähän vastausta.

Kansanedustaja Elina Lepomäki ilmoitti eilen, ettei hän voi äänestää hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen puolesta. Tämä ei hämmästytä Anders Adlercreutzia, RKP:n kansanedustajaa ja varapuheenjohtajaa.  

– Jos objektiivisesti analysoi sen aineiston jota meille kansanedustajille on esitetty, niin ei voi tulla muuhun johtopäätökseen. Sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen kytkeminen maakuntauudistukseen oli onneton ratkaisu. Sen sijaan, että olemassa olevia ja kansainvälisen vertailun mukaan kustannustehokkaita rakenteita kehitettäisiin, niin valittiin tie, joka johtaa siihen, että hyvin tärkeä osa yhteiskunnallisesta palvelusta kahlitaan maakuntahallintoon, Adlercreutz sanoo.

Sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen alkuperäisenä tavoitteena oli tehdä hoivasta tasa-arvoisempaa, hallita kustannusten nousua ja parantaa ns. integraatiota, eli sujuvoittaa eri hoivaketjujen yhteistyötä.

– Tässä on epäonnistuttu täydellisesti. Mikään ei viittaa siihen, että kustannussäästöt saavutetaan, päinvastoin. Olemme kerta toisensa jälkeen kysyneet hallitukselta miten säästöihin päästään, mutta emme ole saaneet tähän vastausta – yksinkertaisesti sen takia, ettei vastausta ole. Tästä uhkaa muodostua todella kallis rakenne. Kun rahoja ei enää kytketä vastuuseen hajotetaan nykyinen integraatio. Luodaan vakava demokratiavaje, horjutetaan kuntien taloutta ja luodaan tiukassa valtion ohjauksessa oleva kankea hallinnollinen koneisto. 

– Yhdyn Lepomäen mielipiteeseen, uudistus on pysäytettävä, Adlercreutz sanoo.

 

Vahvistakaa naisten oikeusturvaa

- Lainsäädäntö ei ole pysynyt mukana kehityksessä. Nyt tarvitaan toimenpiteitä, jotta tasa-arvokehitys ei pysähdy, sanoo Anna-Maja Henriksson.

Lue edellinen artikkeli

Koulut tarvitsevat työrauhan ja resursseja

Emme saa uudistaa koulua niin, että se menee rikki. Koulut kaipaavat työrauhan ja ennen kaikkea tarpeeksi resursseja, sanoo kansanedustaja Mikaela Nylander.

Lue seuraava artikkeli