Perustuslailla on merkitystä. Hallituksen esitys niin sanotusta kotoutumistuesta kaatui eilen perustuslakivaliokunnassa, joka totesi yksimielisesti, ettei valmistelutyötä voida jatkaa.
Hallitus vastasi vetämällä lakiesityksensä takaisin. Tämä ei yllättänyt ketään, sanoo Anders Adlercreutz, RKP:n kansanedustaja. Hän on jäsen hallintovaliokunnassa, joka myös käsitteli esitystä.
– Ongelmat olivat ilmeisiä jo ensi kättelyssä, ja vaikka moni hallituspuolueen kansanedustaja lähetekeskustelun aikana yrittikin vähätellä esityksessä ilmeneviä ilmiselviä perustuslaillisia ja ihmisoikeudellisia ongelmia, niitä on mahdoton ohittaa. Näin käy, jos unohtaa perustuslain ja faktat ja yrittää ainoastaan poliittisin perustein ajaa esitystä läpi väärin perustein. Tässä tapauksessa on aika läpinäkyvää, että tavoitteena on ollut kääntää perussuomalaisten laskeva kannatus.
Hallituksen lakiesitystä perustellaan pääasiassa kahdella seikalla: ensiksikin halutaan luoda tukimuoto, joka on peruspäivärahaa alhaisempi, ja toiseksi halutaan karsia valtiontalouden menoja.
– Nyt on kyse kotoutumistuesta. Esitetyt perustelut eivät ole pitäviä, eivätkä voi kelvata perusteeksi. Asiantuntijat ovat myös selkeästi todenneet, ettei esitys edistä kotoutumista. Se ei myöskään säästä rahaa. Sen sijaan se johtaa byrokratian syvenemiseen. On selvää, että tämä esitys ansaitsee tulla kuopatuksi.
Perussuomalaiset ovat sanoneet, että he aikovat jatkaa asian työstämistä. Sosiaalisessa mediassa kansanedustaja Ville Tavio syyttää Suomea perustuslakidiktatuuriksi. Tällainen puhe ei sovi demokratiaan. Meidän kansanedustajien tulee kunnioittaa perustuslakia. Vetoan pääministeri Sipilään ja pyydän häntä suoristamaan rivinsä, Adlercreutz sanoo.