Adlercreutzin valtiosihteeri ja erityisavustajat nimitetty

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz on kutsunut erityisavustajikseen Crista Grönroosin, Andreas Elfvingin, Laura Ollilan, Lisa
Palmin ja Anita Westerholmin. Opetusministerin valtiosihteerinä jatkaa Mikaela Nylander.

Kauppatieteiden maisteri, oikeusnotaari Mikaela Nylander on aikaisemmin toiminut ministeri Anna-Maja Henrikssonin valtiosihteerinä opetus- ja kulttuuriministeriössä sekä oikeusministeriössä. Hän on ollut kansanedustajana vuosina 2003–2019 ja muun muassa sivistysvaliokunnan jäsen koko eduskuntakautensa aikana. Nylander asuu Porvoossa, jossa hän johtaa kaupunginvaltuustoa. Hän on myös Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja.

Valtiotieteiden maisteri Crista Grönroos nimitettiin opetusministerin ja RKP:n ministeriryhmän vastaavaksi erityisavustajaksi. Grönroos toimi Adlercreutzin erityisavustajana hänen ollessa eurooppa- ja omistajaohjausministeri. Aiemmin Grönroos on toiminut muun muassa RKP:n poliittisena asiantuntijana, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vt. lainsäädäntösihteerinä sekä Adlercreutzin eduskunta-avustajana. Hän on myös ollut harjoittelijana Center for Strategic and International Studies -ajatushautomossa Washington D.C.:ssä. Grönroos on kotoisin Espoosta.

Valtiotieteiden kandidaatti Andreas Elfving vastaa ministerin viestinnästä ja mediasuhteista. Hän avustaa ministeriä pohjoismaisen yhteistyön asioissa sekä kirkollisasioissa. Elfving toimi Adlercreutzin erityisavustajana hänen ollessa eurooppa- ja omistajaohjausministeri. Aiemmin Elfving on toiminut muun muassa Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliittisena sihteerinä ja vastannut RKP:n kansainvälisistä asioista. Hän on ollut Svenska bildningsförbundetin poliittinen asiantuntija. Elfving asuu Inkoossa ja on kasvanut Vaasassa.

Valtiotieteiden maisteri Laura Ollila vastaa vapaasta sivistystyöstä ja talouspoliittisista asioista. Hän on toiminut aiemmin ministereiden Anna-Maja Henriksson ja Thomas Blomqvist erityisavustajana, eduskunta-avustajana, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliittisena asiantuntijana sekä projektipäällikkönä yksityisellä sektorilla. Ollila on kotoisin Porvoosta ja asuu nykyään Helsingissä.

Valtiotieteiden maisteri Lisa Palm vastaa varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta. Palm on kotoisin Uusikaarlepyystä ja hän on toiminut aiemmin muun muassa ministeri Anna-Maja Henrikssonin erityisavustajana kahdessa hallituksessa, eduskunta-avustajana sekä verosihteerinä Verohallinnossa. Palm on myös ollut harjoittelijana Democratic Alliance-puolueella Etelä-Afrikassa.

Oikeusnotaari Anita Westerholm vastaa toisen asteen koulutukseen liittyvistä asioista. Hän on toiminut aiemmin muun muassa ministeri Anna-Maja Henrikssonin erityisavustajana kahdessa hallituksessa sekä Thomas Blomqvistin eduskunta-avustajana. Westerholm on Raaseporin kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuutettu sekä RKP:n naisjärjestön puheenjohtaja.
 

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz johtaa opetus- ja kulttuuriministeriötä ja vastaa varhaiskasvatuksesta, yleissivistävästä koulutuksesta, ammatillisesta koulutuksesta sekä kirkollisasioista. Ministeriössä liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist käsittelee nuoriso- ja liikuntapolitiikan osastolle kuuluvat asiat, ml. opintotukiasiat. Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala käsittelee korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osastolle sekä kulttuuri- ja taidepolitiikan osastolle kuuluvat asiat, pl. kirkollisasiat. Adlercreutz vastaa myös pohjoismaiseen yhteistyöhön liittyvistä asioista ulkoministeriössä.

Adlercreutz: Ruotsalainen eduskuntaryhmä on muodostanut kantansa esitykseen rajalaista

Olemme eduskuntaryhmänä päätyneet tukemaan rajalakia.

Lue edellinen artikkeli

Christoffer Ingo aloitti kansanedustajana

Vaasan vaalipiiristä kotoisin oleva Christoffer Ingo aloitti kansanedustajana tiistaina 16. heinäkuuta. Ingo on saanut myös valiokuntapaikkansa ja hän tulee istumaan eduskunnassa hallintovaliokunnassa ja ympäristövaliokunnassa.

Lue seuraava artikkeli