Anna Sjöström on valittu Mikko Ollikaisen kansanedustajan avustajaksi. Sjöström on kauppaoikeuden maisteri ja valtiotieteen kandidaatti.
Sjöström, joka on kotoisin Maalahdelta, on työskennellyt viimeiset 2,5 vuotta IT-alalla Neste Oyj:n ostotyökalujen kehittämisen ja kustannusten optimoinnin parissa. Sitä ennen Sjöström työskenteli Närpiön kaupungin hankintapäällikkönä. Hankintojen lisäksi Sjöström vastasi teknisen osaston budjetoinnista ja talousseurannasta sekä toimi kaupungin teknisen lautakunnan sihteerinä. Opiskeluaikanaan Sjöström oli työharjoittelussa sekä Washington D.C.:ssä että Brysselissä, ja hän toimi myös Ollikaisen eduskuntavaalikampanjapäällikköna vuoden 2019 vaaleissa.
– On mukavaa tehdä taas yhteistyötä Ollikaisen kanssa, ja henkilökohtaisesti on hauskaa päästä taas työskentelemään politiikan piirissä uudella tasolla. Odotan innolla, että pääsen oppimaan lisää ja osallistumaan kansalliseen poliittiseen työhön sekä niihin tehtäviin, jotka odottavat, sanoo Sjöström.
– Sjöströmilla on minulle ja koko kollegiolle erittäin hyödyllistä kokemusta. Hänen tuntemuksensa Pohjanmaan arjesta on suuri etu, ja odotan innolla pääseväni työskentelemään hänen kanssaan uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen, sanoo Ollikainen.