Arvomme vaativat meitä kantamaan vastuuta!

YK:n johdolla Istanbulissa järjestetty maailman ensimmäinen humanitaarinen huippukokous päättyi eilen. Suomesta kokoukseen osallistuivat pääministeri Juha Sipilä sekä ministerit Lenita Toivakka ja Hanna Mäntylä.

Kokouksen alla hallituksen ministerit totesivat, että humanitaarisen kehitysavun tarve on suuri ja että Suomen tulee olla mukana johtamassa humanitaarisen kehitysavun uudistamiseen tähtääviä prosesseja.

– Kehitysavun tarve maailmalla on suurempi kuin koskaan – näin toteaa myös pääministeri Sipilä. Hallituksen toimet ovat kuitenkin taas ristiriidassa pääministerin sanojen kanssa. Viime hallituksen aikana Suomi tarjosi lähes 100 miljoonan euron humanitaarista kehitysapua – nyt lähestymme puolta siitä. Suomen kaltainen sivistynyt maa ei voi toimia näin. Arvomme vaativat meitä kantamaan vastuumme, sanoo kansanedustaja Eva Biaudet.

Hallitsemattomien kehitysapuleikkausten lisäksi hallitus on myös leikannut 40 % demokratiatyöstä, esimerkiksi kaikkien eduskuntapuolueiden yhteisestä DEMO r.y:stä, jonka työtä Biaudet johtaa.

– Ministerimme puhuvat kauniisti tarpeesta panostaa humanitaariseen kehitysapuun, ja sen uudistamisesta. Kymmenien miljoonien kertaleikkaukset eivät ole se uudistus, mitä maailma kipeästi tarvitsee. Hallituksen pakolaispolitiikka jättää paljon toivottavaa mutta samalla vähennetään niitä resursseja, jotka voisivat auttaa ihmisiä jäämään kotimaahansa. Tämä ei ole vain häpeällistä ja lyhytkatseista, se on myös täysin Suomen kaltaisen maan arvojen vastaista.

Helsingfors: Stark svensk utbildningsenhet

SFP:s stadsfullmäktigegrupp föreslår, med stöd av Helsingfors tvåspråkighetskommitté, att en stark servicehelhet för den svenska utbildningen grundas i Helsingfors.

Lue edellinen artikkeli

Kesämökki vakituiseksi asunnoksi

Kansanedustaja Stefan Wallin (RKP), joka on jo pitkään tehnyt työtä tämän muutoksen aikaansaamiseksi, on tyytyväinen siihen, että ongelmakohta pidetään edelleen asialistalla.

Lue seuraava artikkeli