Astrid Thorsista Liberal Internationalin varapuheenjohtaja

Astrid Thors on valittu Liberal Internationalin varapuheenjohtajaksi järjestön 70-vuotis-juhlakongressissa Andorrassa.

Thors on moneen vuoteen ensimmäinen suomalainen Liberal Internationalin hallituksessa.

– Työskentely liberaalien arvojen puolesta tuntuu erityisen tärkeältä nyt, kun liberaali demokratia on hyökkäyksen kohteena ja autoritaariset hallinnot levittäytyvät. Vaikka äänestäjät monissa eurooppalaisissa vaaleissa ovat tyrmänneet vulgaarin populismin, ihmisoikeuksien puolustajien, naisten aseman parantajien ja oikeusvaltion puolustajien ei ole syytä levätä laakereillaan, Thors sanoo.

Liberal International on liberaalien puolueiden järjestö. Sillä on yli 100 jäsenpuoluetta. Suomesta järjestöön kuuluu RKP:n lisäksi keskusta.

Kongressin aikana Liberal International hyväksyi myös uuden liberaalin manifestin, joka on ensimmäinen laatuaan sitten järjestön perustamisen yhteydessä hyväksytyn alkuperäisen manifestin.

– Vuoden 1947 manifesti on ainutlaatuinen ja me pidämme sitä hyvin tärkeänä. Meidän täytyy kuitenkin vastata sittemmin ilmenneisiin haasteisiin. Olemme työskennelleet tämän päivitetyn manifestin kanssa kaksi vuotta – puhuneet puolueille, matkustaneet ympäri maailman ja kokeilleet manifestin sisältöjä. Minusta tämä on hyvä dokumentti. Se ei ole täydellinen, mutta se edustaa taistoamme ja ideologiaamme, sanoo LI:n puheenjohtaja Juli Minoves.

Rahanpesun ja veropaon vastaista työtä priorisoitava

EU-komission tulee nykyisen rahanpesun vastaisen direktiivin mukaan olla vastuussa ja ylläpitää listaa maista, joita voidaan pitää rahanpesun osalta korkean riskin maina.

Lue edellinen artikkeli

SFP i Egentliga Finlands uttalande 22.5

Kostnader för förbindelsebåtstrafiken bör även efter landskapsreformen tas ur statsbudgeten

Lue seuraava artikkeli