Ruotsalaisen kansapuolueen varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist, kotoisin Nauvosta, asettuu ehdolle jatkokaudelle toukokuun puoluekokouksessa. Bergqvist valittiin vuosi sitten puolueen varapuheenjohtajaksi.
– Vuosi on ollut erittäin antoisa. Minulla on ollut mahdollisuus vierailla kaikissa piireissä sekä osallistua heidän toimintaansa. Olen myös saanut ottaa osaa kaikkien Varsinais-Suomen paikallisyhdistysten toimintaan, sanoo Bergqvist joka pitää siitä, että saa liikkua kentällä.
Kuluneen vuoden aikana Bergqvist on keskittynyt sote- ja maakuntauudistukseen sekä kielen merkitykseen terveydenhuoltoon ja koulutukseen, että toimiviin liikennejärjestelyihin ja maaseudun ja kaupunkien kehitysmahdollisuuksiin.
– Nyt on aika katsoa eteenpäin. Tuleva vuosi tulee olemaan työntäyteinen, kolmet vaalit vain muutaman kuukauden välein. Haluan olla osana sitä työtä, jossa tuodaan esille RKP:n arvoja sekä puolueen sanomaa. Nyt on tarvetta puolueelle joka ottaa kokonaisvastuuta ja tuo realistisia vaihtoehtoja hallituksen hyvin lyhytnäköiselle politiikalle. RKP:n yksi suuri vahvuus on juuri kokonaisnäkökulman vastuullinen huomioiminen.
Bergqvist on Varsinais-Suomalaisena tottunut ottamaan osaa kysymyksiin jotka koskevat kalastusta, maanviljelyä, toimivia yhteyksiä, yrittäjyyttä, koulutusta, terveydenhuoltoa ja maakunnan kehitystä. Bergqvistille on tärkeää, että palvelua on saatavilla myös ruotsinkielellä.
– Haluan olla mukana vaikuttamassa siihen, että meillä on myös jatkossa ruotsinkielisiä palveluita. Meneillään olevat uudistukset osoittavat sen, että ruotsinkieliset palvelut pitää turvata. Haluan lisäksi, että maakunnille annetaan mahdollisuus kehittyä omien tarpeidensa mukaan ja, että me myös jatkossa priorisoimme laadukasta koulutusta joka antaa meille erinomaiset edellytykset tulevaisuuden työmarkkinoita ajatellen.
– Aktiivinen työ monipuolisten kysymysten parissa on antanut minulle vain enemmän inspiraatiota sekä lisämakua tähän tehtävään. Tämän vuoksi toivon, että saan puoluekokouksen luottamuksen ja saan jatkaa tätä työtä.
Bergqvist on kotoisin Nauvosta ja työskentelee tiiminvetäjänä ja asiantuntijana Suomen kuntaliitossa. Hän luotsaa yhdessä sisarustensa kanssa perheen kotitilaa jossa heillä on viljatuotantoa sekä erilaisia turismielinkeinoja. Bergqvist on aikaisemmin toiminut Paraisten hallituksen puheenjohtajana sekä Varsinais-Suomen RKP:n piiripuheenjohtajana. Hän on myös Svenska Kulturfondenin hallituksen jäsen sekä Stiftelsen för Åbo Akademin delegaatiossa.
RKP:n puoluekokous järjestetään tänä vuonna Oulussa 25-27.5.2018.