Bergqvist on tyytyväinen Paraistenväylälle osoitetusta 0,5 miljoonasta!

Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on erittäin iloinen siitä, että Paraistenväylä on niiden liikennehankkeiden listalla, joille hallitus tänään on myöntänyt rahaa. Neljännen lisäbudjetin puitteissa E18-moottoritien ja Kirjalansalmen sillan välisen uuden tien suunnitteluun on varattu 500 000 euroa.

Tämä on erittäin hyvä uutinen Paraistenväylälle! On hyvin tärkeä, että koko projekti pystytään suunnittelemaan yhdellä kertaa, sanoo RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist, joka on myös liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen.

Uuden Kirjalansalmen sillan ja uuden Hessundinsalmen sillan suunnittelu aloitettiin syksyllä 2019.  Joulukuussa 2019 E18-moottoritien ja Kirjalansalmen sillan välisen uuden tien suunnittelulle myönnettiin 200 000 euron alkurahoitus. Nyt Paraistenväylälle osoitettu määrärahaa mahdollistaa uuden tieosuuden suunnittelun jatkamisen.

Paraistenväylä on yksi alueen tärkeimmistä infrahankkeista. Heti suunnittelun valmistuttua itse rakentamisen rahoitusta voi alkaa miettiä. Nämä suunnittelurahat vievät meidät paljon lähemmäs hankkeen toteuttamista, sanoo Bergqvist.

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut parlamentaarisen ohjausryhmän valmistelemaan valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa vuosille 2021-2032. Bergqvist on RKP:n varajäsen tässä ryhmässä. Tavoitteena on laatia 12-vuoden suunnitelma, jossa päätetään mitkä suuret liikenneprojektit toteutetaan. Tämän suunnitelman puitteissa on myös määriteltävä Paraistenväylän rahoitus. Ohjausryhmän työn on tarkoitus valmistua 30.4.2021.

Blomqvist: Oman aikansa lisätalousarvio

Hallitus päätti tänään neljännestä lisätalousarviosta. Ministeri Thomas Blomqvistin mukaan lisätalousarvio antaa tulevaisuudenuskoa ja on samalla askel oikeaan suuntaan kun Suomea viedään taloudellisesti ulos koronakriisistä.

Lue edellinen artikkeli

Adlercreutz: Ilmasto ja yritykset kiittävät lisäbudjetin panostuksista

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on tyytyväinen hallituksen neljännen lisätalousarvion panostuksiin. Koronakriisistä johtuvien välttämättömien menolisäyksien ohella myös ilmastotoimiin panostetaan muun muassa tukemalla sekä puurakentamista että öljylämmityksestä luopumista. Tämän lisätalousarvion myötä myös ilmastorahastosta tulee totta.

Lue seuraava artikkeli