Biaudet: Ministeri Kurvisen tulisi harkita vakavasti osallistumistaan Pekingin olympialaisiin

– Hallituksen jokaisella jäsenellä on vastuu Suomen ihmisoikeusperustaisesta ulkopolitiikasta. On suuri todennäköisyys, että ministereiden ja poliitikkojen osallistumista Pekingin olympiakisoihin käytetään ihmisoikeusloukkauksista käytävän keskustelun peittämiseksi, sanoo Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja Eva Biaudet.

Ihmisoikeusjärjestöjen arvioiden mukaan ainakin miljoona uiguuria on vangittuna Xinjiangin alueella. Kiinan ihmisoikeusloukkaukset ovat vakavia ja kansainvälisen yhteisön tulee määrätietoisesti osoittaa tuomitsevansa Kiinan toiminnan.

– Pyydän siksi ministeri Kurvista vielä harkitsemaan vakavasti osallistumistaan, ja sen luomia signaaleja, Pekingin talviolympialaisiin, Biaudet toteaa.

Adlercreutz jatkaa Ruotsalaisen eduskuntaryhmän johdossa

Kansanedustaja Anders Adlercreutz on valittu jatkamaan ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Eduskuntaryhmä piti järjestäytymiskokouksensa tänään tiistaina, kun eduskunta totesi uusien valtiopäivien alkaneiksi - viimeistä kertaa tällä vaalikaudella.

Lue edellinen artikkeli

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Adlercreutz: Nyt ei ole aika hakea irtopisteitä

Presidentti Niinistö avasi tänään keskiviikkona tämän hallituskauden viimeiset valtiopäivät. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on toiveikas tulevan suhteen, mutta myös varma siitä, että eduskuntakauden loppusuora tulee olemaan työntäyteinen.

Lue seuraava artikkeli