EU-parlamentti hyväksyi troikkaraportin

Raportti arvioi miten neljä kriisimaata kohdeltiin kun ne pakotettiin hakemaan taloudellista apua.

Pelastusohjelman laati niin kutsuttu Troikka, johon kuului EU:n kommissio, IMF ja Euroopan keskuspankki. RKP:n europarlamentaarikko Nils Torvalds on toiminut liberaaliryhmän ja raportin esittelijänä.

– Troikka oli välttämätön jotta voisimme estää hallitsemattomia valtionkonkursseja kyseisissä maissa, mutta myös estääkseen taloudellisen romahduksen EU:ssa ja muualla maailmassa, sanoo Torvalds.

Jotkut yrittävät käyttää raporttia syyttääkseen EU:n komissiota niistä ongelmista joita on kyseisissä kriisimaissa.

– Ei ole epäilystäkään siitä, että kriisimaiden omat poliitikot ovat vastuussa siitä, mitä näissä maissa tapahtuu, sanoo Torvalds.

Mats Nylund vaatii tiukempia ehtoja ulkomaalaiselle ruoalle

Eduskunnassa käsiteltiin tiistaina hallituksen elintarviketurvallisuusselontekoa. Kansanedustaja Mats Nylundin mielestä selonteko on hyvä, mutta se ei ratkaise kaikkia ongelmia.

Lue edellinen artikkeli

EU-parlamentti hyväksyi uuden tietosuojanasetuksen

Kahden vuoden työn jälkeen, äänesti EU-parlamentti uudesta tietosuojaasetuksesta

Lue seuraava artikkeli