Henriksson: Mielenterveystyö kansalliseksi ykköshankkeeksi

Jokainen ihminen, joka kärsii mielenterveysongelmista, on yksi henkilökohtainen tragedia liikaa.

RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson kehottaa hallitusta tekemään kehysriihessä päätöksen kansallisesta pitkän aikavälin mielenterveysohjelmasta.

 

–         Mielenterveysongelmat aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja miljardien eurojen kustannukset yhteiskunnalle vuosittain. Valitettavasti mielenterveystyö on siitä huolimatta sote-uudistuksessa jäänyt varjoon, sanoo Henriksson.

 

Henriksson muistuttaa, että myös äskettäin julkaistu Saaren työryhmän eriarvoisuusraportti kiinnittää huomiota mielenterveyspalveluiden heikkoon ja maantieteellisesti eriarvoiseen saatavuuteen.

 

–         Jokainen ihminen, joka kärsii mielenterveysongelmista, on yksi henkilökohtainen tragedia liikaa. Jokainen mielenterveystyöhön panostettu euro maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin, niin inhimillisesti kuin kansantaloudellisestikin.   Tarvitsemme kansallisen pitkän aikavälin mielenterveysohjelman, sanoo Henriksson.

 

–         Mielenterveysongelmien hoito ja ennaltaehkäisy parantavat myös työllistymisen edellytyksiä. Myös siksi olisi järkevää, että hallitus ryhtyisi kehysriihessä toimiin mielenterveystyön vahvistamiseksi.

 

Henriksson: Maanmittausinsinöörejä on koulutettava myös ruotsiksi

Ruotsintaitoisista toimitusinsinööreistä on pulaa monilla Maanmittauslaitosten toimipaikoilla kaksikielisillä paikkakunnilla.

Lue edellinen artikkeli

Adlercreutz ehdolla jatkokaudelle

Näen tulevan vuoden suurena positiivisena haasteena puolueellemme. RKP on ollut oppositiossa tämän vaalikauden ajan. Puolueen paikka on ehdottomasti hallituksessa, sanoo Adlercreutz.

Lue seuraava artikkeli