Henriksson peräänkuuluttaa parempaa potilasturvaa

Antakaa Pohjanmaalle oma lääkärihelikopteri, Vaasan keskussairaalalle laaja päivystys ja Pietarsaaren sairaalalle päiväkirurgia.

 

− Hallituksen tulee kohdella Pohjanmaata oikeudenmukaisesti. Vaasan keskussairaala tarvitsee laajan päivystyksen, ja Pohjanmaalle pitää saada lääkärihelikopteri. Se voisi toimia yhdistelmähelikopterina, joka soveltuu sekä ensihoito- että meripelastustehtäviin, RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson sanoi puolueen Pohjanmaan piirikokouksessa Maalahden Bergössä lauantaina.

 

− Loppupäässä on kyse potilasturvallisuudesta ja ihmishengistä. Kansalaisilla on oikeus edellyttää tasapuolista kohtelua, kun kyseessä on ensihoidon saatavuus, Henriksson sanoi.

 

Oikeusasiamies on aikaisemmin huomauttanut hallitukselle siitä, että tilanne lääkärihelikoptereiden osalta ei ole kansalaisille yhdenvertainen. Katve-alueet ovat Pohjanmaalla ja Kaakkois-Suomessa.

 

− Anestesiaa vaativan päiväkirurgian kieltäminen pieniltä sairaaloilta, jotka eivät kuulu yliopistollisten sairaaloiden piiriin, on mielestäni yksi käsittämättömistä päätöksistä, mitä hallitus on tehnyt. Ilman anestesian erikoislääkäreitä, joita tarvitaan esimerkiksi elvytyksessä, potilasturva rapautuu pienemmissä sairaaloissa, Henriksson huomauttaa.

 

− Tähän epäkohtaan tarvitaan lakimuutos välittömästi. Tässäkin asiassa on lopulta kysymys ihmishengistä, Henriksson sanoo.

 

Esimerkiksi Pietarsaaren sairaalassa on vuosikymmeniä toiminut tehokas ja korkealaatuinen päiväkirurginen osasto, ja jonot ovat olleet lyhyet. Hallitus kielsi tämän toiminnan vuoden alusta.

 

Många ställer upp för SFP i Österbotten

Svenska folkpartiet i Österbotten nominerade sina första riksdagsvalskandidater – och presenterade 58 landskapsvalskandidater – under veckoslutets kretsmöte på Bergö.

Lue edellinen artikkeli

Adlercreutz ja Torsti: Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa on parannettava

Paine toimeenpanna käännytyksiä on johtanut siihen, että sekä Maahanmuuttoviraston että poliisin toiminnassa on ollut oikeusturvan näkökulmasta huolestuttavia piirteitä, Anders Adlercreutz sanoo.

Lue seuraava artikkeli