Henriksson RKP:n uudesta historiikista: “Valtapuolue, jolla on suhteellisen paljon valtaa”

Suomen ruotsalainen kansanpuolue raottaa kantta ja kertoo kulissien takaisista tapahtumista puolueen pitkän historian yhden aikakauden osalta. RKP julkaisee nyt tuoreen historiikkinsa – “Stabilt, flexibelt, pragmatiskt: Från Kekkonen till EU.” Kirjan on kirjoittanut Torbjörn Kevin.

– RKP:llä on ollut merkittävä rooli Suomen nyky-yhteiskunnan kehittämisessä. RKP on valtapuolue, jolla on vuosien aikana ollut kokoonsa nähden suhteellisen paljon valtaa. Suomi ei näyttäisi nyt tältä, ellei RKP olisi istunut mukana hallituspöydissä suurimman osan maamme itsenäisen historian aikana, sanoo RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson

– Puolueen menestyksen avain on ollut kykymme rakentaa luottamusta ja toimia hallituksessa sillanrakentajana, ja samalla olla vahva kaksikielisen Suomen puolustaja. Siihen tarvitaan yhteistyökykyä ja vakaata politiikkaa, mutta myös pragmatismia. Kevin on onnistunut vangitsemaan RKP:n ytimen, Henriksson jatkaa. 

RKP:n uusi historiikki käsittelee vuosia 1970-1995 ja keskittyy presidentti Kekkosen ja Suomen EU:hun liittymisen väliseen aikaan. Ne pöytäkirjat, joihin Kevin on tutustunut vaavat myös sellaisia suljettujen ovien takaisia keskusteluja, joista media ei aiemmin ole voinut raportoida. 

– Vaikka olen itse seurannut politiikkaa, yllätyin huomatessani, millaisella vakavuudella ja luotettavuudella RKP on työskennellyt suomalaisessa yhteiskunnassa ja kuinka laaja kysymysten kirjo on ollut. Kyseessä on ollut laaja pohjatyö, josta ei aina ole raportoitu ulospäin. Olen jopa antanut itseni vaikuttua. Kirja ei peilaa ainoastaan puolueen sisäisiä kysymyksiä, vaan myös tapahtumarikasta aikakautta Suomen politiikassa, Kevin sanoo.

Kirja on rakennettu kronologisesti, Kevin kertoo. 

– Kronologia koskee vaaleja, hallitusten muodostamisia, ministereitä ja sen kaltisia kysymyksiä. Kirjassa on kolme aikalohkoa – mutta kirjassa on myös sisällä temaattisia osuuksia, jotka käsittelevät ajankohtaisia kysymyksiä – Mittenförbundet, mediat, Folktingetin kriisi ja eurooppalainen integraatio, muutamia mainitakseni. Siksi kirjaa voi lukea eri tavoin – esimerkiksi kronologisesti, tai sitten voi keskittyä yksittäisiin lukijaa kiinnostaviin kysymyksiin, hän sanoo.

Historiikki on ollut monivuotinen projekti ja puoluejohtaja Henriksson on tyytyväinen lopputulokseen.

– On erittäin tärkeää antaa jälkipolville mahdollisuus tutustua siihen poliittiseen työhön, joka on kaikkien vuosien aikana tehtyjen päätösten taustalla. En halua edes spekuloida, miltä Suomi näyttäisi ilman Suomen ruotsalaista kansanpuoluetta. RKP on ollut ja tulee aina olemaan liberaali vapaamielinen oikeudenmukaisuuden puolue, joka myös on kaksikielisen Suomen suurin puolustaja, Henriksson sanoo. 

– RKP:n menestyksekäs historia jatkuu ja haluan väittää, että RKP kokemuksellaan ja vakaalla arvopohjallaan on toimivan suomalaisen politiikan yhdistävä tekijä, Henriksson toteaa.  

 

RKP:n historiikki “Stabilt, flexibelt, pragmatiskt” on tilattavissa TÄÄLTÄ ja ostettavissa seuraavista kirjakaupoista:  Akateeminen kirjakauppa Helsingissä, Espoossa, Turussa Tampereella, Vaasassa(Gros) ja Pietarsaaren kirjakaupassa

Blomqvist: Sote-uudistus tehdään ihminen keskiössä

Hallitus antoi tänään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ison lakipaketin eduskunnalle.

Lue edellinen artikkeli

Norrback: Ammattikalastajille tulisi antaa korvausta merimetsojen aiheuttamista vahingoista

RKP:n kansaedustaja Anders Norrback on tehnyyt yhdessä Jari Myllykosken (vas. ensimmäinen allekirjoittaja), Kristiina Salosen (sd) ja Peter Östmanin (kd) kanssa kirjallisen kysymyksen maa- ja metsätalousministerille valmisteilla olevasta rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaamista uudistavasta lakihankkeesta.

Lue seuraava artikkeli