Henriksson: Tarvitsemme kilpailukykyisen yritysverotuksen!

RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson korosti RKP:n puoluekokouksessa pitämässään linjapuheessa, että Suomi tarvitsee kilpailukykyisen yritysverotuksen pärjätäkseen kilpailuissa kansainvälisistä sijoituksista.

– Voittoja, jotka investoidaan takaisin yrityksen toimintaan, tulisi verottaa alemmalla yhteisöverokannalla, esimerkiksi 15 prosentilla. Meidän tulisi myös kannustaa uusia yrittäjiä perustaman voimakkaaseen kasvuun tähtääviä yrityksiä. Vapauttamalla start-up yritykset yhteisöverosta esimerkiksi ensimmäisen kahden-kolmen toimintavuoden ajaksi, antaisimme vahvan viestin. Suomessa kannattaa perustaa yritys, sanoo Henriksson.

Henriksson korosti puheessaan myös palveluseteleiden merkitystä koronakriisin aiheuttamien hoitojonojen lyhentämisessä. 

 – Keventääksemme julkisen terveydenhuollon työtaakkaa, meidän tulisi hyödyntää laajemmin yksityistä terveydenhuoltoa ja kolmatta sektoria. Jonoja voidaan lyhentää lisäämällä palvelusetelien käyttöä kunnissa ja sairaanhoitopiireissä. Palvelusetelien laajempaa käyttöä tulisi edistää myös sote-uudistuksessa. Tärkeintä on, että saamme nopeasti hyvää hoitoa, ei se, kuka hoidon antaa, Henriksson sanoo.

 

RKP:n puoluekokous järjestetään etäkokouksena 29.-30.5.

Bergqvist: Maaseututyöryhmä peräänkuuluttaa yksinkertaistettuja sääntöjä pienimuotoiseen majoitustoimintaan

Harvaan asuttujen alueiden (HAMA) parlamentaarinen työryhmä esittää lehdistötiedotteessaan pienimuotoisen majoitustoiminnan helpottamista maaseudulla ja harvaan asutuilla alueilla. Kansanedustaja Sandra Bergqvist, joka on RKP:n edustaja työryhmässä, iloitsee tätä.

Lue edellinen artikkeli

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin linjapuhe puoluekokouksessa 29.5.2021

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin linjapuhe puoluekokouksessa 29.5.2021

Lue seuraava artikkeli