Hyvä infrastruktuuri on elintärkeä

Suomi tarvitsee toimivaa infrastruktuuria monesta syystä. RKP pitää sitä edellytyksenä menestyvälle ja kilpailukykyiselle Suomelle. Eduskuntavaaliehdokas Rainer Bystedt haluaa, että teiden kunnosta keskustellaan jatkuvasti eikä vain ennen vaaleja.

– Hyvä infrastruktuuri on Pohjanmaalle elintärkeä viennin kannalta ja tavaroille jotka jatkojalostetaan meidän alueella. Tässä yhteydessä on tärkeää, että lentokentät, satamat, rautatiet ja maantiet ovat hyvässä kunnossa. Hallituksessa RKP on tehnyt aktiivisesti työtä alueemme satamien ja lentokenttien turvaamiseksi myös tulevaisuudessa, mutta tarvitsemme nyt myös turvallisia teitä, joita pitkin kuljemme päivittäin, Bystedt sanoo.

Bystedt, joka on aiemmin työskennellyt Väyläviraston kanssa huomauttaa, että tiet ovat suurelta osin tehty vanhasta merenpohjasta, joka elää ja liikkuu. Hän toteaa myös, että sää kuluttaa usein myös materiaalia. Siksi hän uskoo, että tiet täällä tarvitsevat enemmän kunnossapitoa ja parempilaatuista tiemateriaalia, jotta ne kestäisivät pidempään ja olisivat riittävän turvallisia.

– Monin paikoin tiet ovat nykyään niin huonossa kunnossa, että hälytysajoneuvo ei voi edes noudattaa nopeusrajoitusta, saati ajaa yhtään nopeammin. Pitäisikö sen todella olla näin nykyaikaisessa yhteiskunnassa? Viive voi olla kohtalokasta, kun esimerkiksi sydän- ja aivohalvauspotilaita ajetaan hoitoon, Bystedt sanoo.

– Vanhustenhoidossa on valtakunnallisesti käytössä strategia, jonka mukaan vanhusten pitäisi asua kotona mahdollisimman pitkään. Mutta mitä me teemme Pohjanmaalla, jos meillä on vanhukset kotona, mutta tie sinne on kulkukelvoton? Nyt meidän on ryhdyttävä toimiin Pohjanmaan infrastruktuurin parantamiseksi, Bystedt sanoo.

Henriksson haluaa luoda tulevaisuuden uskoa ja kasvua – tähtäimessä vähintään neljä RKP eduskuntapaikkaa Vaasan vaalipiirissä


RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri ja kansanedustaja Anna-Maja Henriksson avasi sunnuntaina Pietarsaaressa eduskuntavaalikampanjansa. Henriksson on ollut kansanedustaja vuodesta 2007 ja oikeusministerinä lähes kahdeksan vuotta neljässä hallituksessa.

Lue edellinen artikkeli

Bergqvist: Valtakunnallinen työryhmä tukee paikallisia hankkeita Turunmaalla


Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä (HAMA) on toimintakautensa aikana tukenut merkittävästi harvaan asuttujen alueiden matkailu- ja kulttuuritoiminnan kehittämistä. Viime hakujakson rahoitusta saaneiden kehittämishankkeiden joukossa on kolme varsinaissuomalaista hanketta. Kansanedustaja ja HAMA-ryhmän jäsen Sandra Bergqvist (RKP) suhtautuu myönteisesti näihin hankkeisiin.

Lue seuraava artikkeli