Kotimainen ruoantuotanto on tärkeä maan turvallisuudelle

Elämme tällä hetkellä siirtymävaihetta maailmassa. Planeettamme tulevaisuus on riippuvainen kestävästä ilmastopolitiikasta. Maa- ja metsätaloudella on tärkeä rooli, jos haluamme saavuttaa ilmastotavoitteemme, sanoi RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna

Ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi on tärkeää, että painopiste on ratkaisujen löytämisessä.

– Maa- ja metsätalous on osa ratkaisua, ei ongelmaa. Esimerkiksi metsä toimii sekä hiilinieluna että raaka-aineiden tuottajana teollisuudelle. Siksi aktiivinen metsänhoito on niin tärkeää. Ratkaisu ei ole metsänhoidon lopettaminen, Henriksson sanoo.

Kotimainen ruoantuotanto on tärkeä Suomelle, niin turvallisuuden kuin talouden kannalta, mutta myös tavalliselle kuluttajalle.

– Kyse on maamme turvallisuudesta ja myös turvallisuuden tunteesta kansalaisille siitä, että ruoantuotanto voi jatkua myös kriisitilanteissa. Kuluttajille tärkeitä asioita ovat suomalaisen ruoan puhtaus ja korkea laatu ja, että esimerkiksi lihan alkuperää pystytään paikallistamaan, Henriksson sanoo.

Riippumatta siitä asuuko kaupungissa tai maalla, on kaikilla oikeus turvallisuuden tunteeseen.

– Meidän on tehtävä politiikkaa, jossa sekä maaseutu että kaupungit laitetaan etusijalle ilman, että niitä asetetaan vastakkain, Henriksson lopettaa.

 

Henriksson piti juhlapuheen SLC:n liittokokouksessa Espoossa.

 

Torvalds-raportti asettaa suunnan EU:n pankkiunionille

Eurooppa parlamentin talous- ja valuutta valiokunta hyväksyi tänään Europarlamentaarikko Nils Torvalds:in (RKP/ALDE) raporttia eurooppalaisesta pankkiunionista.

Lue edellinen artikkeli

SFP i Helsingfors har nominerat Kaarle Hurtig och Lotta Keskinen

Vi gläder oss åt att kunna nominera ytterligare två kandidater med olika profiler och tydliga budskap, säger kretsordförande Cecilia Ehrnrooth.

Lue seuraava artikkeli