Urheilu- ja nuorisoministeri ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist osallistuu maanantaina 24. maaliskuuta Euroopan demokraattisten ja liberaalien puolueiden puheenjohtajien huippukokoukseen Pariisissa.
– Yhä polarisoituneemmassa maailmassa on RKP:n ja Suomen kannalta tärkeää osallistua eurooppalaisten keskustaliberaalien puolueiden johtajien ja europarlamentaarikkojen huipputapaamiseen. On vahvuus, että pystymme lyhyellä varoitusajalla järjestämään samanhenkisten liberaalien voimien korkean tason tapaamisen aikana, jolloin poliittinen kuva Euroopassa ja maailmalla muuttuu nopeasti”, sanoo ministeri Sandra Bergqvist.
Kokoukseen osallistuu yli viisikymmentä puheenjohtajaa, varapuheenjohtajaa ja Euroopan parlamentin jäsentä kahdestakymmenestäviidestä eri maasta. Ministeri Bergqvist pitää huippukokouksessa RKP:n pääpuheenvuoron teemalla ”Euroopan puolustus ja kansallinen sitoutuminen”.
– Kaikkien maiden on kannettava vastuunsa sekä yksin että koordinoidusti yhdessä. Maanosamme demokratia on vaakalaudalla, ja sitä uhkaa sekä Venäjän hyökkäyssota että maiden sisäisten erojen korostuminen. Nyt tarvitaan rauhallista ja johdonmukaista keskitietä, mutta myös kykyä yhteiseen toimintaan ja voimaa, ministeri Bergqvist sanoo.
Kokouksen järjestää RKP:n eurooppalainen jäsenjärjestö ALDE, Euroopan parlamentin ryhmä Renew, johon RKP kuuluu, ja presidentti Macronin ranskalainen puolue Reneissance.