RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Otto Andersson tekee lakialoitteen, jossa ehdotetaan, että rikoslakia muutetaan siten, että tekijä olisi aina tuomittava raiskauksesta ehdottomaan vankeuteen.
– Raiskaus kuuluu kaikkein vakavimpiin rikoksiin. Se aiheuttaa rikoksen uhrille valtavaa kärsimystä. Katson, että raiskaukseen syyllistyneet on saatettava nykyistä voimakkaammin vastuuseen ja heitä on rangaistava ankarammin. Siksi rikoslakia on muutettava siten, että raiskauksesta tuomitaan aina ehdotonta vankeutta. Ehdollinen vankeusrangaistus ei ole riittävä seuraamus, sanoo Otto Andersson.
– Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi Suomen suurimmista ihmisoikeus- ja tasa-arvo-ongelmista. Meidän on yhteiskuntana osoitettava huomattavasti selvemmin, että seksuaalinen väkivalta ei ole hyväksyttävää. Jokainen raiskaus on liikaa. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden on oltava loukkaamaton. Toivon, että mahdollisimman moni kansanedustaja osallistuu lakialoitteeseeni ja tavoitteeni on kerätä yli 100 allekirjoitusta, Andersson sanoo.
Käytännössä yli kahden vuoden pituiset vankeusrangaistukset määrätään ehdottomina. Nykylainsäädännön mukaan tekijälle on mahdollista määrätä ehdollista vankeutta, eli rangaistusta ei suoriteta vankilassa, sillä raiskauksen vähimmäisrangaistus on yksi vuosi vankeutta. Siksi lakialoitteessa ehdotetaan, että raiskauksen vähimmäisrangaistusta korotetaan yhdestä vuodesta kahteen vuoteen ja yhteen kuukauteen vankeutta.