On hallituksen ja eduskunnan vastuulla antaa yrityksillemme useampien vuosien – eikä vain yhden vaalikauden – mittainen työrauha.
Tämän vuoden syyskuussa ministeri Orpo asetti työryhmän, jonka tehtävänä on tarkastella yritysverotusta. Työn on määrä valmistua tammikuun lopussa 2017. Kansanedustaja Anders Adlercreutzin mukaan on ilmeistä, että yrityspoliittiset linjaukset tulisi valmistella laajalla parlamentaarisella pohjalla.
– Yrityspolitiikka vaatii pitkäjänteisiä linjauksia, jotka eivät muutu joka kerta kun hallituspohja vaihtuu toiseen – tai pahimmassa tapauksessa joka kerta, kun budjettivuosi vaihtuu. Tämän takia on aiheellista osallistuttaa koko eduskunta ennustettavan ja kannustavan yrityspolitiikan kehittämistyöhön. Politiikkaan, johon kaikki sitoutuvat vaalikaudesta seuraavaan. On epäoikeudenmukaista, että yrittäjät joutuvat maksumiehiksi, kun suunta muuttuu joka neljäs vuosi, Adlercreutz sanoo.
Monet yrittäjät kääntävät katseensa Viron suuntaan, sillä siellä toimintaympäristö on pysynyt vakaana 1990-luvun puolivälistä lähtien.
– On kaikkien intresseissä, että myös Suomessa olisi suotuisat puitteet yrityksen perustamiseen sekä työpaikkojen ja talouskasvun luomiseen. Ennalta-arvaamattomat poliittiset linjaukset ja toistuvat muutokset mm. verotuksessa luovat epävarmuutta pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Ei kerta kaikkiaan tiedetä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. On hallituksen ja eduskunnan vastuulla antaa yrityksillemme useampien vuosien – eikä vain yhden vaalikauden – mittainen työrauha.