Pohjanmaan RKP nimesi Hans Snellman ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 2019

RKP Pohjanmaa nimesi Hans Snellman Kokkolasta ehdokkaaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin piirikokouksen yhteydessä tiistaina.

– On tärkeää, että vahvistamme yhteistyötä erialueilla kaikkien kolmen Pohjanmaan maakuntien välillä. Tavoitteena on olla maan menestynein talousalue jossa keskitytään pohjoismaiseen yhteistyöhön, Snellman sanoo.

Kansalaisten perusoikeudet ja vapaudet on turvattava kaikissa muodoissaan nyt ja tulevaisuudessa, etenkin kielpalvelut eri hallinnollisilla alueilla.

Rannikkoalueella on aktiivinen elinkeinoelämä ja Snellman haluaa luoda oikeat edellytykset yrityksille jotta ne voivat kasvaa.

– Työ- ja elinkeinoelämän ja talouden kasvu perustuvat hyvin kehittyneisiin infrastruktuureihin, korkeaan koulutustasoon ja hyvinvoivaan väestöön, Snellman sanoo.

Snellman haluaa myös työskennellä osallistuvamman yhteiskunnan puolesta

– Kaikilla ihmisillä on oikeus tuntea turvallisuutta ja tuntea olevansa osa yhteiskuntaa. Meidän tulee paremmin osallistaa sekä maahanmuuttajia joilla on oleskelulupa, että nuoria ja työttömiä yhteiskunnassa, Snellman sanoo.

Biaudet: Lagutskottet måste lyfta fram familjevåldet

Lagutskottet har behandlat regeringens proposition om ändring av lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt.

Lue edellinen artikkeli

Torvalds: Jättää tai jäädä, se on Iso-Britannian suuri kysymys

Tänään maanantaina (10.12) EU:n tuomioistuin päätti Iso-Britannian oikeudesta jäädä Euroopan Unioniin. EU-oikeuden mukaan Iso-Britannia voi itse päättää EU:hun jäämisestä ilman toisten jäsenmaiden hyväksyntää.

Lue seuraava artikkeli