Rehn-Kivi: Miksi hallitus ei investoi riittävän tehokkaisiin uudistuksiin?

On ilahduttavaa, että aktiivimalliin halutaan tehdä parannuksia, joita edellytimme jo käsittelyvaiheessa, mutta suuret tärkeät uudistukset ovat edelleen jääneet tekemättä.

Suomalainen talous on viime vuosien aikana kasvanut ja olemme saaneet nähdä myös työmarkkinoiden paranevan. Nämä luvut vahvistavat julkista taloutta, mutta hyvistä globaalin talouskasvun tuomista taloudellisista olosuhteista huolimatta, hallitus ei ole ryhtynyt riittävän mittaviin toimiin parantaakseen työllisyyttä.

− On ilahduttavaa, että aktiivimalliin halutaan tehdä parannuksia, joita edellytimme jo käsittelyvaiheessa, mutta suuret tärkeät uudistukset ovat edelleen jääneet tekemättä, kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi sanoo.

Rehn-Kivi painottaa muun muassa perhevapaauudistusta, joka ei ainoastaan parantaisi naisten työllisyyttä, vaan myös toteuttaisi isien tasa-arvoista mahdollisuutta hoitaa lapsiaan ja olla osana heidän arkeaan. Myös lapsiasiavaltuutetun kertomus ja useat kuulleina olleet asiantuntijat ovat painottaneet uudistuksen tärkeyttä, joka konkreettisesti vähentäisi yhteiskunnan eriarvoistumista ja turvaisi yhteiskunnallisen kehityksen.

− Hallitus markkinoi nyt politiikkaansa painottamalla suomalaista talouskasvua, kuin se olisi ainoastaan hallituksen aikaansaannos, samalla kun tietoisesti pidättäydytään tarpeellisista toimista, jotka tukisivat tasapainoista yhteiskuntakehitystä, Rehn-Kivi sanoo käydyssä lähetekeskustelussa valtioneuvoston selonteon julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019-2022.

Adlercreutz ja Torsti: Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa on parannettava

Paine toimeenpanna käännytyksiä on johtanut siihen, että sekä Maahanmuuttoviraston että poliisin toiminnassa on ollut oikeusturvan näkökulmasta huolestuttavia piirteitä, Anders Adlercreutz sanoo.

Lue edellinen artikkeli

Henriksson kehysriihen tuloksista: Hallituksen työ jäi kesken

Hyvin harva uskoo, että sote-uudistus oikeasti johtaa kustannussäästöihin. Päinvastoin suuri osa siitä, mitä asiantuntijat ovat esittäneet julkisesti, osoittaa, että kustannukset tulevat nousemaan.

Lue seuraava artikkeli