RKP eurovaaleihin vahvalla listalla

RKP on kautta aikain ollut, ja tulee jatkossakin olemaan, aktiivinen toimija EU:ssa. RKP tekee töitä sen eteen, että EU toimii poliittisesti rauhan, hyvinvoinnin, pysyvyyden ja oikeudenmukaisuuden puolesta, niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. EU:n tulee keskittyä laajoihin kysymyksiin, kuten ihmisoikeuksiin, vaputeen, kauppaan, ilmastoon ja osamiseen.

– On selvää, että RKP:tä tarvitaan eurooppalaisella tasolla. Puolueella on erittäin vahva ehdokaslista ja olen varma siitä, että RKP ensi vaalikaudellakin tekee töitä vahvan Suomen ja vahvemman Euroopan puolesta, puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoo.

– RKP on kaikkina vuosinaan Euroopan parlamentissa aktiivisesti tehnyt poliittista työtä demokraattisen, länsimaisen ja liberaalin EU:n puolesta. RKP on Suomen EU-ystävällisin puolue.

Henrikssonin mielestä on ongelmallista, että niin monet muiden puolueiden kansanedustajat ovat heti eduskuntavaalien jälkeen ehdolla eurovaaleissa.

– Poliittisilla puolueilla ja meillä poliitikoilla on suuri vastuu siitä, että luottamus meidän poliittiseen järjestelmään säilyy. Siksi on ongelmallista, että niin moni vastavalituista kansanedustajista asettuvat uudestaan ehdolle vain viikko eduskuntavaalien jälkeen. Kansalaisten pitää pystyä luottamaan siihen, että äänen saanut ehdokas ottaa vastaan tehtävänsä kun hänet valitaan ja että hän lähtee ajamaan niitä asioita, mitä hän on äänestäjilleen luvannut. Kyse on äänestäjien kuluttajansuojasta, Henriksson sanoo.

RKP:n ehdokkaat Euroopan parlamentin vaaleissa ovat:
Anna Jungner- Nordgren, Anton Nilsson, Björn Bonsdorff, Catharina von Schoultz, Christoffer Hällfors, Filip Björklöf, Filip Hamro-Drotz, Frida Sigfrids, Henrik Wickström, Ida Schauman, Ida-Maria Skytte, Martin Norrgård, Max Schulman, Mikaela Björklund, Niclas Sjöskog, Nils Torvalds, Ramieza Mahdi, Sean Bergenheim, Silja Borgarsdóttir Sandelin ja Stina Wahlsten.

Thomas Blomqvist johtaa Ruotsalaista eduskuntaryhmää


Ruotsalainen eduskuntaryhmä valitsi kansanedustaja Thomas Blomqvist puheenjohtajakseen järjestäytymiskokouksessa.

Lue edellinen artikkeli

Sean Bergenheim asettuu ehdolle EU-vaaleissa


Sean Bergenheim, entinen NHL-pelaaja, joka tällä hetkellä toimii yksityisyrittäjänä ja työskentelee myös urheilu- ja media-alalla, asettuu ehdolle EU-vaaleissa.

Lue seuraava artikkeli